Nairo Quintana palaa ammattilaiseksi pakollisen välivuoden jälkeen.
Michael Schumacherin lakimies kertoo laajassa haastattelussa F1-legendan perheen päätöksistä.
Afrikkalaistaustaiset kokevat Suomessa paljon rasismia. Myös viharikosten määrä on kasvussa. Uutena uhkana on antisemitismin lisääntyminen.
Suomen Ramallahin-yhteystoimiston päällikön Päivi Peltokosken mukaan viimeiset puhelut Gazaan menivät läpi lauantaiaamuna.
Terroristijärjestö Hamasin armeijalla on 20 000 taistelijaa, kattava tunneliverkosto, omaa asetuotantoa, rahaa ulkomailta ja rajaton usko asemiestensä marttyyrikuolemaan.
Mielenosoitus päättyy Eduskuntatalolle, poliisi tiedottaa.
Daniel Woodward on lukuisia kertoja herännyt tunteeseen, että tumma hahmo nousee hänen viereltään istumaan ja kääntää päänsä häntä kohti. Asiantuntija kertoo, mistä unihalvauksessa on kyse.
Linja-autossa oli noin 20 matkustajaa. Poliisi löysi tapahtumapaikalta vaarattomaksi tehdyn käsikranaatin.
Aineenopettajiin perustuva järjestelmä ei tue nuorten kasvua kriittisessä murrosiässä.
Hallitus kertoi varainsiirtoveron muutoksista vasta lokakuussa markkinavaikutusten välttämiseksi. Sdp:n mielestä ensiasunnon verovapauden poistosta olisi pitänyt kertoa aiemmin, jotta ostajat olisivat saaneet riittävästi aikaa.
Vanginvartija Mikko Kiiskilä saapuu aamuvuoroon työpaikalleen. Hänen päiväänsä Sörkassa leimaa rutiini: on valvottava ruokailuja, ulkoiluja ja huumetestiä. Ja tietysti vartioitava tupakkakaappia.