Helsingin Sanomat hankki viranomaisten äänitallenteen, joka sisältää kiinalaisen Newnew Polar Bear -aluksen ja Suomen viranomaisten välistä radioliikennettä.
Robert Heleniuksen elokuussa antamassa dopingnäytteessä oli löydös. B-näyte tutkittiin Yhdysvalloissa, jossa paljastui uusi aine, kertoo Yle Urheilu.
Käräjäoikeuden mukaan auton ajonopeus oli törmäyshetkellä ainakin 30 kilometriä tunnissa.
HS ajoi ensimmäisenä Suomessa Teslan uutuutta, jonka hiljaisuus hämmentää. Model 3:n onnistunutta uudistusta varjostaa ajo kiertoliittymään.
Kauppias Emin Gürmüç on painanut ylipitkää päivää yli kaksi kuukautta lauantain avajaisia varten. Pelissä on paljon, kun vuokra nousee ja henkilöstökulut kasvavat.
Tuottaja Sara Norbergin mukaan tarkoituksena oli näyttää huippuhiihtämistä sellaisena kuin se oli 2000-luvun alussa, ei nykypäivänä.
HS:n uutiskooste kertoo perjantain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Poliisi kertoo, että HIFK:n ja HPK:n välisen ottelun katsomotappelusta on annettu rangaistus.
Sukeltaja löysi vainajan läheltä uppoamispaikkaa.
Kotityöt ja lastenhoito jakautuvat Suomessa aiempaa tasaisemmin, mutta harrastaminen ei, tuore tutkimus kertoo.
Venäläiset pilailijat onnistuivat esittämään puhelussa korkea-arvoista Afrikan unionin edustajaa.
Sota Gazassa voi olla käännekohta sekä Saksan Israelin-politiikalle että maahanmuuttolinjalle.
Roolityöstään Frendit-sarjan Chandler Binginä tunnettu Matthew Perry kuoli 28. lokakuuta.
Komissio pyysi Suomelta lisätietoja siitä, miksi julkiset menot ovat kasvamassa ensi vuonna niin paljon.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.