Vieraskynä | Suomalainen hyvinvointivaltio muuttuu konservatiivisemmaksi
Hallituksen linjaukset voivat pysyvästikin korostaa jakoa työllisten ja työelämän ulkopuolelle jääneiden välillä.
Hallituksen linjaukset voivat pysyvästikin korostaa jakoa työllisten ja työelämän ulkopuolelle jääneiden välillä.
HS pyysi lukijoilta ideoita Töölönlahden puiston kehittämiseen. Näin he muuttaisivat sitä.
Ensiasuntoaan etsivä asp-säästäjä ehtii vielä hyötymään verovapaudesta, jos hän tekee asuntokaupat ennen vuodenvaihdetta.
Suomessa on olemassa lainmukainen järjestelmä suurpetojen hallintaan.
Päätöksentekijöiden kiinnostus lukutaitoon ja kirjallisuuden kuluttamiseen näyttää muuttuneen.
Lakkoaseen käyttö oman aseman vanhentuneiden etujen säilyttämiseksi on täysin sopimatonta.
Avun saaminen uhkaavissa tilanteissa ei saa estyä siksi, ettei henkistä väkivaltaa tunnisteta palveluissa tai sitä vähätellään.
Maanantain ohjelmassa on myös F-liigaa.
Stereotyyppisistä henkilöhahmoista huolimatta Punttikomediassa on jotain sydäntä lämmittävää.
Vertaistuki ja kokemusasiantuntijat ovat päihdetyössä korvaamattoman tärkeitä.
Asuntojen hinnat ovat perinteisesti alkaneet nousta sen jälkeen, kun korot ovat kääntyneet laskuun. Ekonomistit arvioivat, että asuntojen nousujohteista kehitystä saattaa ensi vuonna tukea myös tarjonnan niukkuus.
Lahjamainonta saattaa olla rankka juttu perheen pienimmille.
Muskin tavoitteena oli luoda oma tekoälysovellus, joka välttää poliittista korrektiutta.
Parhaan pohjoismaisen artistin tittelistä taistelivat Euroviisuista tutut nimet.