Lukijan mielipide | Itsemurhaa yrittäneiden hoito on varmistettava
Yhä useampi asuu yksin, eikä läheisten tukea aina ole saatavilla.
Yhä useampi asuu yksin, eikä läheisten tukea aina ole saatavilla.
Vielä ei tiedetä, onko tarjouskisa Marinin kirjasta ratkennut.
Ensiasunnon varainsiirtovero voi olla huono juttu.
Rakentamisessa on huomioitava asukkaiden toiveet ja luonnon hyvinvointihyödyt.
Leijonissa debytoiva Niko Huuhtanen oli nuorempana kikkailijana, joka vältteli lämmittelyjä. Nyt espoolaisen kiekkokoulun kasvatti hämmentää ja saa kehuja maailmanluokan laukauksestaan.
Ruotsissa hoitajat kuuluvat järjestelmän voittajiin, vaikka paperilla malli on tiukan vientivetoinen, Ruotsin sovittelutoimiston pääjohtaja Irene Wennemo sanoo HS:n haastattelussa.
Verolistojen kärjessä on paljon yrityksensä ulkomaille myyneitä. Monet heistä olisivat voineet ansaita vielä enemmän, elleivät he olisi myyneet yritystään niin aikaisin. Yritysten kasvaminen vielä suuremmiksi olisi myös Suomen etu.
Matti Nykänen – Elämä on laiffii -sarjan on ohjannut syrjäytymistä ja yksinäisyyttä aiemmissa töissään käsitellyt Sami Kieksi.
FC Kööpenhamina on kiinni jatkopaikassa.
Laiva pääsi jatkamaan matkaansa Maarianhaminan kautta kohti Turkua.
Minskissä pelattiin outo jääkiekko-ottelu, jossa kohtasivat aikuiset naiset ja teinipojat.