61. sijoittunut Riia Pallarin oli paras suomalainen sunnuntaina.
Matkaliputta liikkeellä ollut ihminen onnistui pääsemään lähtemässä olleen lentokoneen kyytiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla sunnuntaiaamuna.
Vähiten taloudellista puskuria on nuorilla, eniten vanhoilla.
Emilia Kujala on useita self help -kirjoja kirjoittanut psykoterapeutti, jonka mielestä self help on huijausta, sillä se johtaa meitä harhaan. Hänen mukaansa ahdistus kuuluu elämään eikä siitä voi vapautua.
Satunnaisotannalla valittu kansalaisparlamentti pohti huumausainepolitiikkaa ja polttoaineiden hintaa. Tutkijan mukaan suomalaiset kaipaavat puolueiden rinnalle uusia tapoja vaikuttaa.
Lauri Markkanen ja Luka Samanic hassuttelivat koripallon kanssa. Utah Jazz jakoi tilanteesta videon tsemppiviestin kera.
Hallitus on viestinyt alueille, että yksityistä sektoria voi hyödyntää rokotusjonojen purkamisessa. Grahn-Laasosen mukaan soten ongelmat näkyvät ruuhkina.
Ruotsin lisäksi olympialaisten isännyyttä havittelevat ainakin Ranska ja Sveitsi.
Aiemmin Venäjä ei ole sallinut puutteellisin asiakirjoin matkustavien jatkaa Suomen rajanylityspaikoille, mutta nyt Venäjän toiminnassa on tapahtunut muutos.
Riitta-Liisa Roponen nauttii hiihdosta nykyään harrastuspohjalta. Vauhti on silti yhä vakuuttavaa, kuten Oloksen Tykkiksoissa nähtiin.
Poliisi tutkii tapausta järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvänä murhana ja murhan yrityksenä.
Poliisin tavoitteena on saada vietyä asiakas suoraan keikalta hoitopaikkaan.