Kun todellisia linjaeroja on vähän, arviointi on keskittynyt musiikkimakuun ja kielitaitoon.
Hongan taustayhtiön konkurssihakemus jättää pelaajat ahdinkoon.
Nuijamaan rajanylityspisteellä rajan ylittäneet venäläiset pettyivät hallituksen päätökseen sulkea rajat.
Sanchézin jatko varmistui kiistellyllä sopimuksella katalaanipuolueiden kanssa.
Poliisi epäilee kansainvälisen ryhmän tuoneen Suomeen 350 kiloa marihuanaa ja 28 kiloa kokaiinia. Neljä vangittu.
Turun tunnin juna haluaa vaihtaa nimekseen Länsirata. Toimitusjohtajan mukaan nykyisen nimen painotus tuntiin ja Turkuun ei ole tarkoituksenmukainen.
Lehto Groupin muutosneuvotteluiden piirissä on 320 ihmistä.
HS kaivoi Jakomäen avokonttorikoulun suunnitelmat. Niissä seinättömyys ja luokkien puute on mahdollisuus ”tulla nähdyksi”.
Keskusrikospoliisi epäilee ryhmittymää noin 350 marihuanakilon maahantuonnista ja levittämisestä Suomessa.
Espoon Oittaan hiihtoladun lumetus on parhaillaan hyvässä vauhdissa. Tarkoitus on ensi viikolla saada auki vähintään 750 metrin mittainen latuosuus.
Max Verstappen ei innostu Las Vegasin F1-kisaan liittyvästä show’sta.