Frida Karlsson jäi niukasti toiseksi Jällivaarassa, ja kisa jätti jossittelun varaa.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes arvioi, että Venäjä ei hae toiminnallaan yhtä selkeää lopputulemaa.
”Kun katsoo tätä tuhoa, siinä tulee kyllä mieleen, onko tässä muutakin tarkoitusta kuin että Hamas tuhotaan.”
Julkkiskokkien esikuvasta Julia Childista kertova sarja jatkuu, ja herkullisen kuoren alta löytyy edelleen paljon viisautta.
Kuopiossa on tapahtunut syksyllä tavallista enemmän huumekuolemia. Poliisi varoittaa nyt uudesta erittäin vaarallisesta muuntohuumeesta. Päihteiden käyttäjiä auttavan järjestön työntekijät ovat erityisen huolissaan nuorista käyttäjistä.
Harri Kirvesniemi näki Iivo Niskasen hiihdossa hyvää, vaikka voittomarginaali ei ollut odotetun suuri.
Asunnon lopputarkastus ja vuokravakuuden palautus puhuttavat Vuokralaiset ry:n neuvonnassa nyt aiempaa enemmän.
Putin ei ole matkustanut kahteen edelliseen G20-kokoukseen, vaan Venäjän edustajana on toiminut ulkoministeri Lavrov.
Sisäministeriössä on suunnitteilla myös muita lisätoimia, joista tiedotetaan myöhemmin.
Sami Välimäki varmisti Dubaissa paikan miesten PGA-ammattilaiskiertueelle.
OP:n ekonomistin selvityksen mukaan korkojen keskinäinen edullisuus riippuu pitkälti sattumasta. Ensi vuonna kolmen kuukauden korko on kuitenkin todennäköisesti vuoden korkoa edullisempi.