Joonas Ahonen eroaa samalla Klangforum Wienistä.
Lokakuun loppuun mennessä Venäjällä oli syytetty 225 ihmistä armeijaa koskevan valheellisen tiedon levittämisestä.
Strategisen tutkimuksen neuvoston tutkimusteemoja valittaessa hallinnolla ja päättäjillä on aina ollut roolinsa, mutta nyt prosessi sujui hölmösti.
Sami Välimäen kausi Amerikan ammattilaiskiertueella maksaa pirkanmaalaisen omakotitalon verran. Mutta jo yksi voitto avaisi tien isoihin rahakisoihin.
Hirviniemi pysyy tuotantoyhtiön osakkaana.
Kalasatamaan vuonna 2021 valmistuneessa pilvenpiirtäjä Loistossa vaihdetaan jo osa ikkunoista.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Mannerheimintien sivukatu sijaitsee Olympiastadionia vastapäätä.
Frans Tuohimaa sai sopimuksen Ruotsalaisesta Frölundasta.
”Tankki” täyteen kympillä on nyt mahdollista sähköautolla, vaikka pörssisähkö on tiistaina todella kallista.
Helsinkiläinen Mirka Nokka tavoittelee lapsuuden joulutunnelmaa. Aikuisena hänestä on kehkeytynyt kenties Helsingin kovin jouluttaja.
Ympäristöään havainnoivat laservaloa hyödyntävät tolpat eivät ole ihmisille vaarallisia.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) vierailee Vartiuksen raja-asemalla. HS näyttää vierailusta Ilta-Sanomien suoraa lähetystä noin kello 16.30 tässä artikkelissa.
Parlamenttivaaleissa on kyselyiden mukaan neljä varsin tasavahvaa puoluetta. Keskustaoikeistolaisen VVD:n johtaja Yeşilgöz on taustaltaan Turkin kurdi. Hän tuli Hollantiin pakolaisena kahdeksan vuoden ikäisenä.
Turkuun ja pääkaupunkiseudulle salakuljetettiin yli sata kiloa amfetamiinia ja 14 kiloa kokaiinia.