Puretun Makasiiniterminaalin paikalle rakennettu parkkialue on väliaikainen.
HS:n uutiskooste kertoo perjantain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Näyttelijä Aku Hirviniemi on lähettänyt naisille erittäin paljon häiritseviksi koettuja viestejä vuosien ajan, ja Seiska nosti viestit julkisuuteen. HS kertoo, millaisista viesteistä on kyse.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastatteleman ministeri Hanno Pevkurin mukaan tutkinnassa on huomattu aluksen raahanneen ankkuriaan satojen kilometrien matkan pitkin merenpohjaa.
Haminan alueella on vuodesta 2015 lähtien käyty kahden neuvostoliittolaisen lentäjän haudalla muistelemassa menneitä. Paikka on tärkeä osalle venäjänkielistä yhteisöä Haminassa ja sen ympäristössä.
Maahantulijat velvoitetaan oleskelemaan valvotussa järjestelykeskuksessa, kunnes heidät on rekisteröity.
Suomalaiset eivät ole edelleenkään sprinttimaailman valtiaita. Tilanne on kuitenkin valoisampi kuin pitkään aikaan, kirjoittaa Tatu Myllykoski.
Verkkolehti Long Playn mukaan Journalistiliitto on hakoteillä puolustaessaan Journalisti-lehtensä päätoimittajaa Maria Petterssonia.
Suomi kohtaa tenniksen Davis Cupin välierässä Australian. HS seuraa otteluparin tapahtumia tässä artikkelissa.
Viime viikon perjantaina selvisi, että kuntien valtionosuuksiin tulee odotettua isompi leikkaus. Taustalla on sote-uudistus, johon liittyvä siirto tarkentui vasta viime vuoden verotuksen valmistuttua.