Kommentti | On piristävää törmätä kirjailijoihin, jotka kertovat tavoittelevansa jotain, mitä ei voi pukea sanoiksi
Suuri osa kirjailijan työstä on jonkin selittämättömän, ehkä vielä olemattomankin tavoittamista.
Suuri osa kirjailijan työstä on jonkin selittämättömän, ehkä vielä olemattomankin tavoittamista.
Eero Hirvonen loisti ladulla, mutta Ilkka Herola ei ollut palautunut edellisestä kilpailusta.
Ennustan, että Kirsi Kaulasen Koiviston muistomerkin paljastuksen myötä kommenttiosiot täyttyvät ihastelun ohella purnauksesta, kirjoittaa Harri Mäcklin.
Muutoksen taustalla on EU-direktiivi, jolla pyrittiin muun muassa parantamaan EU-toimijoiden kilpailukykyä.
Mauno Koiviston elämäntyötä juhlistava suurikokoinen ja abstrakti teos julkistettiin Helsingissä.
Tullin haltuun ottamat pyörät tullaan huutokauppaamaan ensi vuonna.
Iivo Niskanen pettyi pahasti jäätyään toiseksi Rukalla. Harri Kirvesniemi ihmetteli Niskasen käytöstä voiton karattua sivu suun.
Pelastuslaitoksen mukaan tie oli tapahtumahetkellä todella liukas, minkä lisäksi lumipyry heikensi näkymää.
HS tapasi Murmanskissa kolme algerialaista miestä, jotka olivat saapuneet Venäjälle runsas kuukausi sitten turistiviisumeilla päästäkseen Suomeen. Nyt miehet ovat jumissa.
Keskikentän raataja pelasi muun muassa 300 ottelua Serie A:ssa .
Turkki on kärsinyt pitkään korkeasta inflaatiosta. Siitä huolimatta presidentti Erdoğan vastusti pitkään koronnostoja.