Valtiot eivät ole sotineet vastakkain Amerikoissa lähes 30 vuoteen, eikä aluevaltaus nytkään vaikuta Venezuelan perimmäiseltä aikeelta, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Tommi Hannula.
Ruotsin huoltomies häiritsi yhdysvaltalaishiihtäjän menoa kesken sprinttifinaalin.
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson nostaa tärkeimmiksi arvoikseen tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja kestävyyden. Helsingin Sanomien tuoreessa Pressapodissa hän kertoo yhteydenotoista, joissa esimerkiksi työttömät ovat kuvanneet arvottomuuden tunnettaan.
Aino Vähäpesolan toinen romaani on liiankin sopusointuinen.
Tiedot perustuvat erityisesti tilastoihin vuodelta 2022, jolloin Ohisalo toimi ympäristö- ja ilmastoministerinä. Pudotus johtuu suurelta osin metsien nielujen pienentymisestä.
Niskasen kahdeksas sija oli hänen kauden parhaansa.
Suomalaisesta punkista ammentanut brasilialaisyhtye on myynyt yli 20 miljoonaa levyä. Puolentoista vuoden jäähyväiskiertueen aikana aiotaan tehdä konserttiäänityksiä neljässäkymmenessä kaupungissa.
Pekka Hiltusen Studio-sarja päättyy vahvatunnelmaiseen trilleriin.
Hallitus on kohdistamassa kohtuuttomat leikkaukset työntekijöihin ja työttömiin, sanoo Rakennusliiton Palonen.
Kapinaa nostattanut äärioikeistojohtaja oli juoppo, epävarma ja epäröivä.