Suomalaiset juoksijat eivät ole aiemmin saavuttaneet maastojuoksun MM- tai EM-tasolla kahta mitalia samasta kilpailusta.
33-vuotias ruotsalainen on ollut kiinniotettuna Iranissa huhtikuusta 2022.
Jenni Hiirikoski pelaa viikonloppuna erityisessä paidassa.
Tampere-talon johtaja Paulina Ahokas aloitti sosiaalisessa mediassa keskustelun, jossa hän harmitteli suomalaisen populaaritanssin jäävän vaille huomiota, vaikka se muodostaa suuren osan tanssin kentästä.
Lähipäivinä on voimassa ajokelivaroituksia Suomen etelä- ja itäosissa.
Tutkija ei usko, että venäläisten mielialat sotaa kohtaan muuttuisivat kovinkaan merkittävästi edes silloin, jos Venäjä onnistuisi murtamaan jonkun rintamista.
Lasse Kurrosen viimeisestä pelistä Suomen valmentajana tuli murhenäytelmä, kirjoittaa toimittaja Annina Vainio.
Taustalla vaikuttavat hyvinvointialueiden alijäämä ja kuntien mahdollinen lisärahoittaminen.
Asuntolainojen marginaalit ovat pysyneet tasaisina talouden muutoksista huolimatta.
Tarkoituksena vakuuttaa entinen presidentti Suomen arvosta Naton jäsenmaana.
Toinen törmänneistä autoista suistui ojaan kyljelleen, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Pälkäneellä on sattunut kahden auton kolari Valtatie 12:n risteyksessä, tiedottaa Pirkanmaan pelastuslaitos. Kolari sattui ennen kello kahta iltapäivästä. Valkeakoskentien risteyksessä henkilöautoa ovat törmänneet siten, että toinen autoista ajautui kyljelleen ojaan. Pelastuslaitos joutui irrottamaan ojaan ajautuneen auton kuljettajan ajoneuvostosta.