Lukijan mielipide | Valtion ohjaus heikentää kuntien elinvoimaa
Kunnallinen itsehallinto aktivoi päättäjiä ja kuntalaisia toimimaan sitomatta heitä keskushallinnon päätöksiin.
Kunnallinen itsehallinto aktivoi päättäjiä ja kuntalaisia toimimaan sitomatta heitä keskushallinnon päätöksiin.
Useisiin kauppoihin on ilmestynyt hyllyjä, joissa myydään Tiktokissa trendaavia tuotteita.
Hiilidioksidin talteenotto voi tukea ilmastotavoitteita vuoden 2030 jälkeen, mutta teknologisten hiilinielujen varjolla ei saa hidastaa tai korvata muita ilmastotoimia, toteaa Suomen ilmastopaneelin raportti.
Hallituksen leikkauspolitiikka kauhistuttaa.
Ollessani luokanopettaja luin lapsille ensimmäisestä luokasta lähtien kirjaa joka päivä ääneen lounaan jälkeen.
Aineenopetusmallissa oppiainetunnit käytetään selvemmin kyseisen oppiaineen opetukseen.
Krišjānis Kariņš sanoo olevansa valmis Naton pääsihteeriksi Jens Stoltenbergin jälkeen.
Kriittisten raaka-aineiden asetus on ristiriidassa luonto-arvojen kanssa.
Vihreä siirtymä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia innovatiivisille yrityksille. Puhdas edullinen energia voi toimia talouskasvun moottorina.
En tiedä ketä presidenttiehdokasta voin äänestää.
Vaikuttavuusseura on järjestänyt ideakilpailuja, joiden tarkoituksena on ollut tunnistaa sosiaali- ja terveydenhuollon vähähyötyisiä toimia, joista tulisi luopua kokonaan.
Eurooppalaisessa lähiympäristössämme tulisi kiireellisesti panostaa raideliikenteen aseman vahvistamiseen.
Yhä selvempi valtioiden enemmistö pitää fossiilisten polttoaineiden jälkeiseen talouteen siirtymistä tarpeellisena ja mahdollisena.
Kuinka tarkkaan katsoit viikon uutislähetyksen? Testaa tietosi visassa.
Barbie-elokuva on nyt katsottavissa HBO Max -palvelussa.
Lasten uutiset kertaa kuluneen vuoden isot tapahtumat.
Euroopan keskuspankki varoi vihjailemasta korkojen laskulla. Yhdysvaltojen keskuspankki ei varonut.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump uhkasi presidenttinä ollessaan toistuvasti vetää Yhdysvallat pois Natosta.
Saint-Gilloisen europelikausi jatkuu Konferenssiliigan pudotuspeleissä.