Lukijan mielipide | Yllättikö talvi kaupunkisuunnittelijat?
Helsinki on viime vuosina rakentanut kahteen tasoon tehtyjä kevyen liikenteen väyliä, joita tuntuu olevan entistä vaikeampaa pitää kunnossa talvisin.
Helsinki on viime vuosina rakentanut kahteen tasoon tehtyjä kevyen liikenteen väyliä, joita tuntuu olevan entistä vaikeampaa pitää kunnossa talvisin.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Parasta kriiseihin varautumista on, että pidämme kiinni demokratiasta.
Suomen edelleen laskevat Pisa-tulokset ovat huolestuttaneet osan vanhemmista. Opettaja Joona Puhakka ei aio hankkia lapsilleen älypuhelimia ennen peruskoulun loppumista.
Itä-Suomi tarvitsee jatkossa voimakkaampaa panostusta erityisesti liikenneväyliin.
Räiskyvässä maailmassa korostuu erityisesti ihmisyyden kunnioittamisen merkitys.
Työnantajilla tulisi olla nykyistä enemmän valmiuksia muokata työtä tekijälleen sopivaksi.
Tulitauolla ei ratkaista Gazan sotaa, mutta sillä suojellaan palestiinalaissiviilien henkeä keskellä nälkäkriisiksi uhkaavasti kääntyvää humanitaarista katastrofia.
Perinteinen aluepolitiikka ei yksin auta. Tarvitaan yksityistä yritystoimintaa.
Kouluterveydenhuolto on hyvin kuormittunut ja pysyvää henkilökuntaa on vaikea saada.
Helsingin ydinkeskustaa muuttava rakennushanke näyttää nyt etenevän vauhdilla.
Tutkimus- ja innovaatiorahoituksessa pitkäjänteisyys kantaa taloudenkin hedelmää.
Tuberkuloosia sairastava Stina-tyttö saa paikan Hallonbackenin parantolasta, jossa testataan uusia parannuskeinoja. Hän huomaa pian, että laitoksessa on jotain hämärää.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump haluaa korkeimman oikeuden hylkäävän erikoissyyttäjän jättämän pyynnön syytesuojan pikaisesta käsittelystä..
Kaksi 16-vuotiasta tuomittiin ”järjettömästä” murhasta Cheshiressa Isossa-Britanniassa.
Kannatusmittausten kärkipäässä oleva Stubb hävisi näkyvyydessä myös pienempää kannatusta nauttiville kollegoilleen.
Erotuomarin pahoinpidellyt seurajohtaja kertoi myöhemmin olevansa pahoillaan tapahtuneesta.