Lukijan mielipide | Huono väitöskirja ei ole kenenkään etu
Ohjaajien puute on johtanut keskeytyksiin, väitöskirjojen tason laskuun ja kaikenlaiseen kikkailuun.
Ohjaajien puute on johtanut keskeytyksiin, väitöskirjojen tason laskuun ja kaikenlaiseen kikkailuun.
Suomessa vuosikymmeniä tuntemani vanhat ystävät jättävät minut yksin jouluna.
Jos kaikki ihmiset kuluttaisivat luonnonvaroja kuten suomalaiset, maapallon kantokyky tulisi vastaan jo maaliskuussa.
Vaikka ajat ovat monesti ennenkin olleet vaikeat, joensuulaiset eivät ole koskaan jääneet vain murehtimaan.
Yksilöä ei saa rangaista järjestöpäätöksistä – ei sakolla eikä irtisanomisella.
Kotihoitaja ei voi useinkaan ennakoida, mitä hän kohtaa avatessaan vanhuksen kodin oven.
Veera Jämsénin perheessä on sairastettu jo kaksi joulua ja kolmas kerta näyttää olevan ovella. Joulumielestä ei Jämsénin mielestä kannata silti luopua.
HS kysyi kahdelta asiantuntijalta, miksi keskimääräiset työtunnit laskevat sekä Suomessa että maailmalla.
Demokraatit eivät tanssineet pöydillä, kun Coloradon korkein oikeus päätti tiistaina, ettei Trump saa osallistua osavaltiossa presidentinvaaliin, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Mykkänen.
Tutut kuuluttajat haluavat tarjota hyvää joulumieltä koko kansalle.
Suomesta ei löydy tänä vuonna yhtäkään päivänselvää valintaa Vuoden urheilijaksi, kirjoittaa Ville Touru.
Southwind Airlines -nimellä kulkeva yhtiö tarjoaa verkkosivujensa mukaan lentoja Turkista yhdeksään eri maahan ensi vuonna.
Poliisin mukaan ajoneuvo oli suistunut tieltä Jämsässä Kuorevedentiellä ja osunut puuhun.
Global Solo Challenge -kisaan osallistuva Ari Känsäkoski on joutunut pulaan kaukana kuivasta maasta.