Helsingissä joulu on vertautunut poliisin näkökulmasta vilkkaisiin arkipäiviin. Itä-Uudellamaalla poliisi joutui selvittämään joukkotappelua.
Joulu ei ole juhla eikä mikään ilman kunnollisia itsesyytöksiä, kirjoittaa HS:n toimittaja Jaakko Muilu pakinassaan.
Ohjaaja Christopher Landon on jättänyt Scream 7 -elokuvan. Myös kaksi uudelleen lämmitellyn kauhusarjan päänäyttelijää on lähtenyt.
Aleksander Barkov on yhden maalin päässä suomalaisten NHL-pelaajien kaikkien aikojen maalitilaston nelospaikasta.
Avunpyynnöt someryhmissä ovat monelle tuttu näky. Kaupunkiteologian professorin mukaan kyse on muutoksesta, jossa on sekä hyvät että huonot puolensa.
"Miten me voisimme juhlia, kun kuulemme tankkien ja pommituksien äänen joulun kellojen sijasta”, sanoo Gazan katolisen kirkon nunna.
Suomalaismaalivahti lähetettiin aiemmin farmiin.
Helsinkiläinen Urlus-säätiö tukee urheilua ja liikuntaa jo miljoonalla eurolla vuodessa. Säätiö on tuplannut avustusten määrän muutamassa vuodessa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Poliisi selvittää Vallilan onnettomuuden syytä.
Psykologian apulaisprofessori Matti Vuorre kävi läpi mittavan aineiston internetin vaikutuksesta mielenterveyteen. Tulokset eivät tue yleisiä olettamuksia teknologian haitoista.
Eemil Vinni on ollut yksi Joensuun Kiekko-Poikien erikoisen alkukauden takuumiehistä.