Venäjä | Navalnyin liittolaiselle yhdeksän vuotta vankeutta
Ksenija Fadejevan asianajajat ja tukijat kuvailivat oikeudenkäynnin olleen huijaus ja sanoivat valittavansa tuomiosta.
Ksenija Fadejevan asianajajat ja tukijat kuvailivat oikeudenkäynnin olleen huijaus ja sanoivat valittavansa tuomiosta.
Tekijät ovat edelleen karkuteillä ja poliisi toivoo yleisövihjeitä.
Kovassa pistevireessä oleva Sebastian Aho on poikkeuksellisessa iskussa.
Seksi voi olla myös yhteisöllinen harrastus. Jasmiini Peuramäki ja kolme muuta ihmistä kertovat, millainen on seksipositiivisten ihmisten yhteisö ja miten seksibileisiin pääsee mukaan.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Myös Nalle Puhin kaverin Tikru-hahmo vapautuu vuodenvaihteessa Disney-yhtiöltä kenen tahansa käyttöön. Ensi vuonna Tikru tappaa ja kiduttaa Nalle Puhista tehdyn sarjamurhaajaelokuvan jatko-osassa.
Suomeen haaveiltiin uutta viljelykalaa Venäjältä tuotetusta valkolihaisesta nelmasta. Unelmaksi nimetty hanke ei lähtenyt lentoon, ja Luonnonvarakeskus päätti lopettaa kalat.
Deaktivoituja aseita oli muutettu toimintakuntoisiksi. Luvattomien aseiden valmistaminen ja myyminen on ollut poliisin mukaan sekä suunnitelmallista että ammattimaista.
HK Scan on toiminut Ruotsissa vuodesta 2007. Kaupan toteutuessa HK Scanista lähtee myös puolet yhtiön nimestä.
Uutena vuotena voi heittäytyä Julia Childin vietäväksi, jos joulun jälkeen vielä ruokadraama maistuu.
Odotukset koronlaskuista ovat kiihtyneet sen jälkeen, kun euroalueen inflaatiovauhti hidastui marraskuussa 2,4 prosenttiin.
Suomi ja Latvia iskevät yhteen kello 15.30. HS seuraa mittelöä.
Helsinki tiedotti, että lapsia ei toivota Käärijän ilmaiskonserttiin. Lapsienkin keskuudessa suositun artistin esiintymisen aikaistamista ei pohdittu.
Hamasin portfoliosta löytyy pienimuotoista liiketoimintaa, kiinteistöjä ja voimakkaita tukijoita.
Tämän vuoden Tour de Skillä palkintopallimiehet ovat vähissä.
Luontoasiantuntijan mukaan valtavat jyrsijävahingot olisivat voineet syntyä yhden talven aikana. Se olisi kuitenkin vaatinut ”poskettoman määrän hiiriä”.