Sarajan perusteella tehtiin myös elokuva vuonna 2004.
HS:n uutiskooste kertoo perjantain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Luc Tardiff perusteli lausuntojaan Venäjästä.
Nuoret yrittäjät ovat luoneet Helsinkiin kahvilaketjun, jonka suosio on kasvanut viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Leipomista he opettelivat aluksi googlaamalla ja Youtube-videoista.
Energiayhtiö Helenin asiakaspalvelu ruuhkautui torstaina, kun seuraavan päivän pörssisähkön hinnat julkaistiin.
Työllisten määrä kasvoi ennakoitua enemmän ja työttömyysaste pysyi ennallaan.
Tyksin lasten- ja nuortenpäivystyksen osastoylilääkäri kertoo, miten pikkuvauvoja voi koittaa suojata tartunnalta. Rs-virus leviää pisaratartuntana.
Moni kokee paineita siitä, että parisuhteessa on liian vähän seksiä. Huomio kannattaisi kuitenkin siirtää seksin määrästä siihen, millaista seksiä kumpikin haluaa, sanoo seksologien seksikäsityksistä väitellyt filosofian tohtori Maiju Parviainen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Vierailu yritetään järjestää myöhemmin.
Suomi ja Tshekki kohtaavat pronssiottelussa.
Katukuva on nyt täynnä mustia toppatakkeja. Laskimme, kuinka monta mustaa takkia bongaamme Helsingin rautatieaseman edestä viidessä minuutissa. Katso lopputulos videolta!
Pentti Sammallahden Me kaksi -näyttely on museon historian suosituin. Viime vuonna valokuvataiteen museo keräsi 116 000 vierailijaa.
Jari Sulkanen keksi tavan säästää perjantain sähkölaskusta.
Sähköpulan sattuessa valoja sammutettaisiin kulutushuippuina: aamuisin kello 7–9 ja alkuillasta kello 16–19. Aamusammutuksia kuitenkin vältettäisiin koulujen kohdalla turvallisuussyistä.