Pääkirjoitus | Itärajan sulkeminen on osa aikakauden vaihtumista
Kun valtiot lisäävät turvallisuuttaan, usein yksilöiden turvattomuus kasvaa ja vapaudet kapenevat.
Kun valtiot lisäävät turvallisuuttaan, usein yksilöiden turvattomuus kasvaa ja vapaudet kapenevat.
Matilda Malkamäki ja Emma Johansson halusivat tehdä musiikkia juuri toistensa kanssa. Syntyi Emma & Matilda, jonka musiikkia kaksikko kuvailee makuuhuone-folkiksi.
”Tarvitseeko presidenttiehdokkaan tulla ihan syliin?” kysyy poliittisia kuvia tutkinut Susanna Virkki. HS analysoi presidenttiehdokkaiden vaalijulisteet.
Rohkeat liikkeet kannattavat, ”poikkeuksellisen pelottomaksi” julistautuva Jukka Kurttila vakuuttaa.
Viikonloppuna etenkin maan etelä- ja keskiosiin on luvassa lisää lunta.
Pelastuslaitos ja Helen pumppaavat vettä pois. Jalankulkua alueella kehotetaan välttämään.
Autot ajoivat kiskoille Oulunkylässä ja Vermossa. Oulunkylän kiskoilla olevan auton vuoksi ratikan liikennöinti on poikki Oulunkylän aseman ja Hämeenlinnanväylän välillä.
Vetle Sjåstad Christiansenia ei naurata.
Pankkien etuja ajava yhdistys Finanssiala ei pystynyt keskiviikkona arvioimaan, onko keskiviikon tuomio linjassa aiempien oikeuden ratkaisujen kanssa.
Fentanyyli aiheuttaa Yhdysvalloissa nyt valtavaa tuhoa. Aine on niin voimakasta, että yhteen rekka-autoon mahtuva määrä fentanyyliä riittäisi tappamaan kaikki yhdysvaltalaiset. San Franciscossa fentanyyli on muuttanut kaiken, sanoo aktivistiksi ryhtynyt entinen huumeidenkäyttäjä.
Hallitus on kaavaillut korvauksen kattavan noin 40 prosenttia hoidosta.