Hakkarainen kokee, että ensimmäinen viisivuotiskausi meni opetellessa.
Nato-asioiden avustajaksi nousee Rasmus Hindrén puolustusministeriöstä.
Näköala sienten jännittävään maailmaan avartuu.
Maailman kuuluisin ennustaja tunsi ihmisten pelot ja verhosi varoituksensa taitavasti. Siksi niiden on tulkittu osuneen monessa oikeaan jo kohta viidensadan vuoden ajan.
Venäjällä naiset puuttuvat merkittävimmistä asemista niin valtiollisessa politiikassa kuin oppositiossakin.
Resistentti tärkkelys ei ole ihmekeino painon pudottamiseen, arvioi ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.
Suomen Cupin viestin jälkeen Iivo Niskasen kanssa nahistellut Kalle Parantainen ei anna periksi.
Putinin pitkäaikainen vastustaja Mihail Hodorkovski sanoo, että Aleksei Navalnyin kannattajat ovat löytäneet uuden johtajan Julija Navalnajasta.
Poliisilaitoksen johtokeskuksen viestinnästä kerrotaan, että alustavien tietojen mukaan ainakin seitsemästä ajoneuvosta ilmoitettiin rengasrikoista.
Hedgerahastot netto-ostivat amerikkalaisia teknologiaosakkeita kuusi viikkoa putkeen ennen Nvidian tulosjulkistusta viime viikolla.
Työvoimapulan vuoksi päiväkotien tuuraajaksi päätyy ”ihan kuka tahansa”. Välillä se aiheuttaa ongelmia.
Autofiktiivisessä teoksessa kohukirjailija palaa nuoruuteensa.