Tavanomaista kylmempi sää jatkuu ainakin maaliskuun viimeiselle viikolle asti.
Kellopuhelin tai peruspuhelin täyttävät kyllä tärkeän yhteydenpitovälineen viran.
Toimivat mahdollisuudet uudelleenkouluttautumiseen palvelevat työmarkkinoiden joustavuutta.
Yhteisöllisen asumisen yksiköt valtaavat vanhushoivan. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta, jos huonokuntoiset asukkaat eivät pääse liikkeelle. Öisin taloissa ei ole henkilökuntaa.
Latutapaamisiin tarvitaan ääntä ja hymyä.
Seiväshyppääjä Urho Kujanpää perusti uransa tueksi osakeyhtiön, jolla hän haluaa ammattimaistaa urheiluaan. Edesmennyttä valmentajaansa Raimo Eskolaa hän muistaa lämmöllä: ”Hän oli enemmän ystävä kuin valmentaja.”
Työikäisellä muistisairaalla ja läheisellä on oikeus palveluihin.
Alueilla uudistus etenee nyt vahvasti, mutta valtion ohjaukseen liittyvät ongelmat täytyy ratkaista ripeästi.
HS:n Uutisguru testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Pääosin potilaalla ei ole tarvetta säilyttää kuviaan itse, sillä kaikilla terveydenhuollon toimijoilla on velvollisuus arkistoida ja säilyttää kuvat siten, että ne ovat myöhemmin käytettävissä.
Kapitalismikritiikin lähtökohtana pitäisi olla nykyisestä teknologiasta, elintarvikkeista ja pitkälti kaikesta ulkomailla tuotetusta luopuminen.
Kansakunta, joka ei tunne historiaansa, on kuin puu ilman juuria.
Kolmiodraama-ohjelma on tehty suomalaiseen makuun.
Raportti kuvailee raakaa seksuaalista väkivaltaa, johon Hamasin taistelijat todennäköisesti syyllistyivät lokakuisessa iskussaan. Israel on syyttänyt YK:ta hitaudesta ja hyssyttelystä.
Eveliina Määttäsen Suomen ennätys vaatii pohdintaa Suomen urheiluliitolta, uutisoi Yle.