Torniossa kaupunkiympäristössä majailleet hirvet ovat pelottaneet kaupunkilaisia pitkin talvea. Keskiviikkona Katja Simula joutui niiden hyökkäyksen kohteeksi.
Edellinen tuulivoiman tuotantoennätys tehtiin helmikuun lopulla.
Tuttuja meikkirutiineja voi olla vaikea muuttaa, vaikka haluaisikin. Ammattimeikkaaja antoi kuudelle naiselle neuvot, joilla päivittää arkimeikkiä. Meikkituolissa keskusteltiin iästä, itsetunnosta ja ikävästi mieleen jääneistä ulkonäkökommenteista.
Keskon hyllyille tulevat viinit on jo valittu, S-ryhmä vaikenee suunnitelmistaan.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Tero Saarisen, Otso Kauton, Michael Baranin ja Mikki Kuntun yhteistyönä syntynyt Macbeth on yhtä lailla nykytanssia, puhedraamaa kuin valoshow’takin.
Helsinki palkitsi entisen johtajan muhkeapalkkaisella työllä. Lopputulos on niin ohut, että jäljelle jää isoja kysymyksiä.
Wilma Murto on Suomen suosituin urheilija. Jääkiekko piti pintansa maan kiinnostavimpana lajina.
Töölön raitioliikenteeseen aiheutui torstai-iltapäivänä häiriöitä raiteille pysähtyneen auton takia.
Liettuan poliisia on pyydetty lisäämään maanpaossa olevan venäläisopposition turvatoimia.
Tampereen Aluetaksin toiminta pysähtyi. Hiljaisella hetkellä muistettiin lauantaina tapahtuneessa onnettomuudessa kuollutta taksinkuljettajaa.
Yhdeksänkymppinen Line Renaud tuo lämpöä ja huumoria rooliinsa vanhuksena, joka matkaa taksilla kohti hoitokotia.