Susihavainnot ovat lisääntyneet lähes koko Sastamalan alueella viime vuosina. Valtatie 12:lla riista-aidan sisäpuolella juossut susi yllätti autoilijat.
Myös Suomessa kehitys on ollut samankaltainen, sanoo Kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntija.
TPS kaatoi Lukon ja vei ottelusarjan ratkaisun Raumalle.
HS:n kyselyyn vastanneilla lauttasaarelaisilla oli runsaasti arvauksia ja mielipiteitä sanaparista ”onnellisten saari”.
Suomalaistutkijan mukaan on valtava tragedia, jos osalle ihmisistä ei jää mielekästä tekemistä, josta kannattaisi maksaa palkkaa.
Kemi on päättänyt ajaa selvitystä Meri-Lapin liittymisestä Pohjois-Pohjanmaahan. Taustalla ovat säästöt, jotka keskittävät terveyspalvelut Rovaniemelle.
Venäjä järjestää tänä viikonloppuna äänestystapahtuman, josta maan johto käyttää nimitystä presidentinvaalit. Sen jälkeen Kreml voi taas koventaa otteitaan.
Pelastuslaitos ei saanut luukkuja auki, koska ne olivat niin huonossa kunnossa.
Mimmit-yhtyeen Pauliina Lerche tekee lastenmusiikkia aikuismaisella asenteella, vastaanottajaa aliarvioimatta.
Pärmäkosken toiminta maalialueella nousi puheenaiheeksi Ruotsissa.
Rajaturvallisuusunionin puheenjohtajan mukaan rajavartijoiden pitää luottaa siihen, että eduskunta huomioi poikkeuslaissa myös ihmisoikeudet. Lakiluonnos herättää kuitenkin paljon kysymyksiä.
Napostelu ja tunnesyöminen ovat yhteydessä väsymykseen, osoittaa Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus.
HIFK jäi finaaliavauksessa nollille.