Euroviisut | Euroviisujen Israel-keskustelu kuumentunut tappouhkauksiin asti, EBU vetoaa artistien puolesta
EBU korostaa, että vastuu maiden osallistumisesta tehdyistä päätöksistä on EBU:lla, ei artisteilla.
EBU korostaa, että vastuu maiden osallistumisesta tehdyistä päätöksistä on EBU:lla, ei artisteilla.
Täysperävaunurekka ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa valtatie 12:lla. Henkilöauton kuljettaja kuoli Iitissä alkuillasta tapahtuneessa nokkakolarissa. Kuolemaan johtaneessa kolarissa täysperävaunurekka ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa. Törmäys tapahtui hieman ennen kello 17.
Talous- ja rahoitusjohtaja Pia Aaltonen-Forsell siirtyy yhtiön ulkopuolelle.
Rovaniemellä on saman verran asukkaita kuin Hämeenlinnassa tai Vaasassa. Mutta omassa kokoluokassaan Rovaniemi on hämmästyttävä poikkeus: kaupungissa on laaja valikoima kansainvälisiä ravintoloita.
Jami Moilanen sai puukosta mentyään väliin tappeluun. Nyt hän on huolissaan teineistä, jotka kantavat teräaseita mukanaan syystä tai toisesta. ”Tietävätkö he, miten pahaa jälkeä sillä voi saada aikaan?”
HS:n uutiskooste kertoo keskiviikon tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 19.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallitus pohtii kevennystä hoitajamitoitukseen. Mitoituksessa on useita ongelmia, mutta myös siihen tehtävien muutosten pitäisi olla oikeasti vaikuttavia.
Protesti johti paluuseen ottelun loppuhetkille.
Mies pyysi kahta teinityttöä kotiinsa juomaan alkoholia ja alkoi sen jälkeen painostaa toista tytöistä seksiin.
Suomeen ehdotetaan mallia, joka velvoittaisi suoratoistopalvelut investoimaan kotimaiseen sisältöön. Seuraavaksi ehdotukseen kerätään kommentteja lausuntokierroksella.
Ismail Haniya nousi terroristijärjestön johtajaksi vuonna 2017.
Piispainkokous hyväksyi esityksen sisällön maaliskuun kokouksessa.
Lottovoitto vai maailmanympärimatka? Isojen unelmien lisäksi meillä suomalaisilla on lukemattomia pieniä toiveita. Helsingin Sanomat pyysi lukijoitaan kertomaan arkisista haaveistaan ja lähti seuraamaan, kun ne toteutuivat.
Kahden parvekkeen pohjat romahtivat alas Turussa. Nyt talon kaikki parvekkeet uusitaan. Toimitusjohtaja kertoo, mikä aiheutti pohjien pettämisen.
Suomen armeijassa asevelvollisuuttaan suorittavan ruokkii lomilla usein äiti, isä tai tyttöystävä. Monelle inttiaika voi olla lähtölaukaus velkakierteeseen.
Baijerin osavaltion pääministeri Markus Söder on vannonut, että hänen osavaltiostaan ei tule ”pössyttelijöiden paratiisia”.