Iranin iskun jälkeen tilanne Lähi-idässä on äärimmäisen herkkä. Tutkija Susanne Dahlgrenin mukaan laajemmalla sodalla olisi myös valtavat taloudellisen seuraukset ja sen uhkakuvan kaikki haluavat välttää.
Itä-Suomen yliopiston selvityksen mukaan tuulivoimabuumi voi tyssätä paikalliseen vastustukseen.
Ensimmäiset varhaisperunat on jo istutettu. Varhaisperuna vaatii viljelijöiltä paljon työtä ja erityistoimia.
Tiger Woodsin kolmas kierros Mastersissa epäonnistui.
Marja Aarnipuron teoksessa on kiiltäväpaperisten lehtien ja perinteisen etsivädekkarin vetoa.
Tehokkainkaan psykiatrinen hoitomuoto ei voi korvata rakastavan perheen tuomaa tukea ja turvaa.
Mannola joutuu jättämään hänen ja Eino Grönin yhteisen kiertueen väliin.
Edellisen kerran on kiskaistu vastaavia tuloksia 1980-luvulla.
Marinin hallituksen perustaman Työkanavan lakkauttamisaikeista kertoo Helsingin Sanomille yhtiö itse. Työministeri ei kommentoi asiaa.
Jumppatytöt on rakkaudenosoitus karulle lajille. Esitys sai alkunsa, kun kolme näyttelijää alkoi jakaa muistojaan kilpavoimistelun sävyttämästä nuoruudestaan.
Israel ja Yhdysvallat eivät ole halunneet vuosikymmeniin tehdä suoria iskuja Iraniin välttääkseen yhteenoton maan “monimutkaiseen sotakoneiston” kanssa, kertoo The New York Times.
Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan suomalaisilla ei kuitenkaan ole syytä ”välittömään hätään ja huoleen”.
UFC 300 -illassa oteltiin symbolisesta tittelistä.