Minna Auvisen äiti oli muistisairas. Koti ei ollut hänelle aina turvallinen paikka omaishoitajan käytöksen vuoksi, Auvinen sanoo.
Sabotointia toteutetaan neuvonantajan mukaan sekä lausuntojen että tekojen kautta.
Pohjoisessa voi tulla paikoitellen sateita niin lumena, räntänä kuin vetenäkin.
Silmätautien erikoislääkärin mukaan moni voi luulla, että normaalit silmänpaineet rajaisivat sairauden pois.
Carolina ei siis etene vielä pudotuspelien toiselle kierrokselle, sillä Islanders kavensi otteluvoitot lukemiin 3–1.
Sananvapauden ja journalismin tila on huonontunut merkittävästi Venäjällä viimeisen kahden vuoden aikana.
Syynä ovat Sudanin väitteet, joiden mukaan Yhdistyneet arabiemiraatit on tukenut Sudanin puolisotilaallisia RSF-joukkoja.
Hakoisten kartano on nykyaikainen erikoisuus Suomen kartanoiden joukossa. Kartanon emäntä, kirjailija Riikka-Maria Rosenberg teki päärakennuksen salahuoneesta äskettäin löydön, joka paljastaa yksityiskohtia entisaikojen aatelisten elämästä.
Venetsian biennaali avautui viime viikonloppuna yleisölle. Tänä vuonna sen päänäyttely keskittyy taiteilijoihin, joita ei Venetsiassa ole ennen nähty – ja etenkin nämä viisi paviljonkia siellä kannattaa nähdä.
Venetsian biennaalin avajaisviikolla katsotaan taidetta, toki, mutta se on myös yksi parhaita paikkoja ihmisten katseluun. HS:n kuvaaja Outi Pyhäranta bongasi jonoista kiinnostavan näköisiä ihmisiä.
Vaikka tuhon määrä Gazassa olisi riittävä, vaikeaa kansanmurhan tuomitsemisessa on tarkoituksellisuuden toteennäyttäminen, kertoo oikeustieteen apulaisprofessori Ukri Soirila.
HS vieraili Moskovan ja koko Venäjän patriarkan luona