Meksiko | Madridin johtaja matkusti ”Méjicoon” muistuttamaan valloitusretkien hyveistä
Isabel Díaz Ayuso ylisti Amerikkojen pakkoespanjalaistamista.
Isabel Díaz Ayuso ylisti Amerikkojen pakkoespanjalaistamista.
Suomi kilpailee Euroviisujen tiistain semifinaalissa, joka alkaa kello 22 Suomen aikaa. Muista ennakkosuosikeista mukana ovat muun muassa Kreikka ja Israel.
Suomi on mukana Euroviisujen tiistain semifinaalissa. 15 maasta finaaliin pääsee kymmenen. HS seuraa tässä jutussa semifinaalin tapahtumia.
Brandon Clarke edusti Memphis Grizzliesiä.
Hashimoton tauti pysäytti Amandine Menginin.
Helsinki voisi rajoittaa mainontaa tulevaisuudessa, mutta nykyiset sopimukset ulkomainonnasta yltävät 30-luvun puoliväliin.
Seurakunnan mukaan tapauksesta on jo muodostunut ennakkotapaus, johon vedotaan muissakin riidoissa.
Peter Kotilainen pelaa ensi kaudella Kokkolassa.
Fentanyyli tappaa nuoria kaduille Yhdysvalloissa ja Donald Trump on pitänyt huumeen alkulähteenä Kiinaa. HS selvitti, onko syytöksissä perää.
Janni Hussi nappasi sunnuntaina uransa ensimmäisen MM-rallin osakilpailuvoiton Teemu Sunisen kartanlukijana WRC2-luokassa.
Hondius-alus on matkalla Rotterdamiin.
Kolme ihmistä ammuttiin kuoliaiksi parturi-kampaamossa viime vuoden toukokuussa. Teon motiivi on epäselvä.
Kauhuelokuva Obsession sisältää etevää pelottelua ja ajankohtaisia teemoja, mutta tarinan kuljetus kompastelee.
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen kilpailevat tiistai-illan semifinaalissa Euroviisuissa. HS kertoo tässä artikkelissa tuoreimmat uutiset Euroviisujen tiistailta.
Aleksander Barkov aloitti Floridassa etäopinnot.
”Päänkokoisia kiviä. Eikä mitään pyöreitä, terävät reunat”, Järvenpään Incar-autokorjaamon korjaamovastaava Juha Mertanen kuvailee. Kivet olivat peräisin viereiseltä Oriolan räjäytystyömaalta.
Ruotsalainen nuorisoelokuva Kevlarsjäl on nimetty Kentin kappaleen mukaan.
Olen keskustellut ikätovereitteni kanssa siitä, miten haluaisimme vanheta ja kuolla arvokkaasti.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen toiminnanjohtaja Kaisa-Leena Juvonen yrittää auttaa maailmaa, vaikka kaikki ei ole korjattavissa.
Eronnut puheenjohtaja on ”tehnyt omat päätöksensä”, uusi puheenjohtaja kommentoi.
Ilman ultraäänitutkimusta tehtävä raskaudenkeskeytys tuo kustannussäästöjä ja on potilaalle helpompi, Husista sanotaan.
Lipun kertoo nostaneensa salkoon Aleksi Lehto, joka tunnustautuu kansallissosialistiksi. Hän kiistää, että tarkoitus olisi tuottaa materiaalia Venäjän propagandaa varten.
Joka viidennellä aikuisella on isovarpaassa vaivaisenluu eli liikavarvas. Kun Petri Moilanen pääsi leikkaukseen, kipu katosi ja jalkojen ulkonäkö muuttui täysin.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) kaipaa politiikkaan kunnioittavampaa puhetta, mutta toistaiseksi hänen toiveensa kaikuu kuuroille korville.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.