Uutisvisa | Minkä vuosikymmenen puolivälissä koettiin Dingo-hysteria? Visan parissa pääset mukaan tunnelmiin!
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Hallitus päätti nykyisestä sulusta helmikuussa.
Kymmeniä ihmisiä on yhä loukussa jopa kilometrien pituisissa maantietunneleissa.
Niskasen poissaolon syystä ei ole varmuutta. Kaksi viikkoa sitten vaivasi selkä.
Jaakkola nostaa juuri alkaneen komentajakautensa merkittävimmäksi painopisteeksi Suomen kansallisen puolustusjärjestelmän optimoinnin osaksi yhteistä Nato-puolustusta.
Pornaistenniemen ulkoilualueella Vanhankaupunginlahdella ja Vuosaaren Uutelassa sijaitsevien Helsinki-huussien siivoaminen on aiheuttanut kaupungille päänvaivaa. Suljetut kuivakäymälät on toistaiseksi korvattu bajamajoilla.
Valtaosa suomalaisista teki viime vuonna vapaa-ajallaan ainakin yhden yön yli kestäneen matkan.
Jälkikiristyksen laiminlyönti voi johtaa pyörän irtoamiseen autosta. Asiantuntija kertoo, miten jälkikiristys tehdään oikeaoppisesti.
Nuoret tuntevat painetta harjoitella ja pelata loukkaantuneina kipulääkkeiden voimalla, sanovat norjalaisasiantuntijat.
Apple on hylännyt suunnitelmat kehittää omaa sähköautoaan.
Uusi suomalainen suksikeksintö on todistanut toimivuutensa jo maailmancupissa. Keksinnön kehittäjä CustomSki hakee nyt patenttia.
Vantaan kouluampuminen tuo Sampsa Simpasen mieleen tapahtumat 35 vuoden takaa, kun hänen ystävänsä ampui Raumanmeren yläasteella kaksi hänen luokkatoveriaan. Hän ymmärtää, mitä kouluampumiseen joutuneet käyvät läpi.
Kaikki yksin elävät eivät suinkaan kärsi tilanteestaan. Johanna Öhman ei halua, että joku ”nyhvää” ja sotkee hänen kotiaan. Olli Knuuttila taas koki suuren vapautuksen tunteen, kun hän päätti, ettei enää ala seurustella.
Näyttelijä Hunter Schafer toivoo, ettei hänen sukupuoli-identiteettinsä määrittelisi hänen uraansa tai hänestä käytävää julkista keskustelua.
Nuorten naisten ja miesten ideologinen eriytyminen on maailmanlaajuinen puheenaihe. Oikeistossa onkin nyt tilaa Binga Tupamäen kaltaisille nuorille naisille.
Kerta on ensimmäinen, kun Biden ja Netanjahu keskustelevat tapahtuneesta.
Kahdeksan pelaajaa lensi ulos ottelusta kahden sekunnin pelin jälkeen.
Arsenal siirtyi voitolla sarjakärkeen.
Pääministeri Netanjahun puolue on torpannut vaatimuksen.
Jättipäiväkotien ongelmista puhutaan julkisuudessa tiuhaan. HS selvitti asiantuntijoiden kanssa, minkälainen on jättipäiväkotien arki.
On selvää, että läpi mennessään laki aiheuttaisi lukuisten ihmisten käännyttämisen hengenvaaraan.
Nykyinen pyörätie on hyvä ja toimiva.
Sama alkoholimäärä aiheuttaa tytöille korkeamman veren alkoholipitoisuuden kuin pojille.
Tekniset nielut eivät kilpaile luonnonnielujen kanssa, vaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan molempia.