Yhdysvallat | Mishka-koira vaelsi yli 3 000 kilometrin päähän kodistaan, omistaja löytyi mikrosirun avulla
Löytöeläintalo muistuttaa lemmikinomistajia sirutuksen tarpeellisuudesta.
Löytöeläintalo muistuttaa lemmikinomistajia sirutuksen tarpeellisuudesta.
Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen ei usko, että salibandyliigan yleisöennätys menee rikki lauantaina.
Kun taposta tuomittu Susanna vastaa tietokoneella kysymyksiin Turun vankilan suljetulla osastolla, Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan startupin tekoälymalli kehittyy.
Kirsten Dunst sai Hämähäkkimies-elokuvista perusteetta pienempää palkkaa kuin vastanäyttelijänsä Tobey Maguire. Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat Hollywoodissa vieläkin yleisiä.
Epäilty aloitti Vantaan Viertolan koulussa vuoden alussa.
Williamsin tilanne on tukala jo Japanin kisaviikonlopun alkuhetkillä.
Nostohuijauksia on tehty Tampereella ja ympäryskunnissa runsaasti alkuvuoden aikana. Uhri ja poliisi kertovat, millaisia keinoja huijauksiin nyt käytetään. Poliisi myös kertoo huonosti tunnetun tavan, jolla pankkitilitietojaan voi suojata.
Video suomalaishyökkääjän neronleimauksesta on levinnyt somessa.
William, eli Ville Virtanen, sai tällä viikolla kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion rahanpesusta.
Ylen kannatuskyselyssä Sdp:n kannatus on 21,7 prosenttia ja kokoomuksen puolestaan 20,6.
Näyttelijä Olli Riipinen kuuluu sukupolveen, jota 1990-luvun lama kohteli erityisen julmasti. Hän oli vaarassa syrjäytyä, mutta nyt Riipinen palaa ysärin raunioille Q-teatterin näyttelijänä.
Ruotsin hallitus haluaa Naton ja kokonaismaanpuolustukseen koulujen opetussuunnitelmaan. Suomalaisessa koulussa Nato ja maanpuolustus sisältyvät yhteiskuntaopin ja historian opetukseen.
Opettaja Miikka Mattilan työkalupakista löytyy nyt tuhansia opetusvideoita, jotka ovat saaneet monet Kuulammen yläkoulun opiskelijat parantamaan matematiikan arvosanojaan.
Vantaan Energia aloittaa maailman suurimman lämpövaraston rakentamisen tänä vuonna.
Yhdysvallat tuo koko pallonpuoliskon rikollisia omaan oikeuteensa. Toisen maan entisen presidentin tuore huumetuomio oli silti harvinaisuus.
Naisleijonat kärsi toisen tappionsa Utican MM-kisoissa.
Altavastaaja Chelsea kukisti Manchester Unitedin ensimmäistä kertaa hetkeen, kun Palmer iski kolme kertaa.
Suomi on ihmisoikeusneuvoston jäsenmaa.
Israel kertoi avaavansa heti uuden reitin avustuskuljetuksille.
Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös korvavaikkua ja värikkäitä kaloja. Entä miten dinosaurukset kuulivat?
Monia suomalaisia on kuritettu mielivaltaisesti. Lapsena koetut rangaistukset voivat vaikuttaa koko loppuelämään.
IF Gnistanin hyökkääjä Joakim Latonen kasvoi hitaasti teinistä aikuiseksi. Latonen kertoo nyt millaista on olla nuori, kun puberteetti alkaa paljon myöhemmin kuin ikätovereilla.
EU-vaalien lähestyessä on taas aika kysyä, kuinka nuoria saataisiin innostettua vaaliuurnille.
Gnistanin perusta on paljon vankemmin rakennettu kuin monien muiden sitä edeltäneiden helsinkiläisten liiganousijoiden, kirjoittaa urheilutoimittaja Ari Virtanen.