Yleisurheilu | ”Hitaasti mutta varmasti” – loukkaantunut Wilma Murto kertoi hyviä uutisia
Wilma Murto on toipumassa akillesjännevammastaan.
Wilma Murto on toipumassa akillesjännevammastaan.
Pussillinen pakasteranskalaisia ja herkullinen kastike takaavat herkkuhetken viikonlopun alkuun.
Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään lasta tai nuorta vihalle ja katkeruudelle.
Räjähdyksen syy on edelleen epäselvä.
Juha Marteliuksen mukaan suojelupoliisi ei voi käytännössä antaa tiedustelutietoa keskusrikospoliisille. ”Tämä on iso ongelma.”
Espoo havittelee uutta maamerkkitaloa Espoonlahteen. Muita rakennuksia jouduttiin asukkaiden valituksen vuoksi madaltamaan.
Lossionnettomuus tapahtui viime vuonna Korppoossa. Tapausta selvittänyt Onnettomuustutkintakeskus ehdottaa lainsäädännön uudistamista.
Poliisi sai hälytyksen koululle perjantai-aamuna
Poliisilla oli perjantaina huomiota herättävä poliisioperaatio Helsingin Jakomäessä, mutta mitään uhkaavaa ei havaittu.
Hallitus pohtii tulevien leikkauksien ulottamista myös eläkeläisiin. Kävimme kysymässä Suomen korkeimpien eläkkeiden kunnassa Kauniaisissa eläkeläisten mielipidettä leikkauspuheista.
HS:n markkinaviikko kertaa yhdessä jutussa viikon tärkeimmät talousuutiset.
Kapon mukaan Venäjä pyrkii saavuttamaan välineellistetystä maahanmuutosta haluttuja tuloksia informaatiovaikuttamisen kautta.
Leijonat jatkaa valmistautumista Tšekin MM-kisoihin kotimaassa.
Ainakin kahden joen tulvahuippu on vielä edessäpäin, ennakoivat viranomaiset.
Oivaltavia leikkejä sanoilla ja kuvilla ja avantgarden jäljillä.
Valtaisa elämäntyö kattaa 25 omaa runokokoelmaa, lähemmäs 100 käännöskirjaa eri kielistä sekä yli 700 laulutekstiä.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kirjoittavat HS:n Vieraskynä-kirjoituksessa, ettei lasten tekemiä rikoksia tulisi nimittää oireiksi, sillä ”psykopatologiset selitykset” eivät poista rikollisten tekojen moitittavuutta.
Saksalaismedian mukaan kolmikko suunnitteli polttopullo- ja veitsi-iskuja kristittyjä ja poliisia vastaan.
Liikuntalääketieteen professori ja erikoislääkäri Jari Parkkari varoittaa lääkkeisiin liittyvistä riskeistä.
Suomen eroaste laskee lähes samaa tahtia kuin velka kasvaa, sanoo vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela.
Podcasteissa pyritään noudattamaan eettisiä ohjeistuksia ja journalistin ohjeita, mutta virheitä sattuu.
Lempäälän Ideaparkin uimahalli-kylpylä aukeaa lokakuussa. Toivo Sukari kertoo, kuinka paljon rahaa hän on hankkeeseen käyttänyt.
Eemeli Kantojärvi ymmärsi, että hänen puolisonsa tekee lähes kaikki lapsia koskevat metatyöt. Tilanne on Suomessa edelleen hyvin yleinen.
Rynnäkkökiväärit löytyivät Myyrmäessä sijaitsevasta asunnosta putkiremontin yhteydessä.
Kiristyvät sitovat tavoitteet edellyttävät merkittävää jakeluinfran lisärakentamista.