Hoitajamitoitus | ”Vanhustenhoito upotetaan uudestaan kuraan” – Hoitajat tyrmäävät hallituksen säästösuunnitelmat
Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen laskeminen olisi täyskäännös väärään suuntaan, arvioivat hoitoalan ammattilaiset.
Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen laskeminen olisi täyskäännös väärään suuntaan, arvioivat hoitoalan ammattilaiset.
Salman Rushdie selvisi kuin ihmeen kaupalla veitsi-iskusta, jota oli osannut odottaa. Nyt hän kertoo HS:n haastattelussa, että vaikka silmä meni, itseään hän ei menettänyt.
Houston Rocketsin Boban Marjanović osoitti oivallista pelisilmää.
Leipomoyrittäjät Raka Kumar ja Anssi Karttunen ovat koulutukseltaan tohtoreita. Viime kesänä heidän kotileipomonsa laajensi Hakunilasta Töölöön.
Lyhytnäköinen voitontavoittelu on pelialalla yleinen ongelma, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Maija Alander.
”Suomalaisten odotukset verojen keventämisestä ovat tiukassa taloustilanteessa vaimentuneet, mutta edelleenkään suomalaisten enemmistö ei lämpene veronkiristyksille.”
Vetoremmit auttavat nostamaan raskaampia painoja kuntosalilla. Niistä on myös hyötyä, jos kädet hikoavat treenissä.
Asunnottomien maahanmuuttajien määrä kääntyi viime vuonna kasvuun vuosien jälkeen.
Boeingin eri konetyypeillä on ollut tänä vuonna useita uhkaavia ongelmatilanteita.
Isoin ja vaikein asia tässä kehysriihessä on löytää keinot, joilla julkista taloutta sopeutetaan kolmella miljardilla eurolla lisää jo päätettyjen kuuden miljardin euron päälle.
Etelä-Savon hyvinvointialue on merkittävä osa pääkaupunkiseudun sote- ja pelastuspalveluja.
Norjaa repii poikkeuksellinen veroriita, jossa ovat vastakkain lohenkasvattajat ja poliitikot. Se voi nostaa lohen hintaa tuntuvasti myös suomalaisissa kaupoissa. Pohjoisnorjalaisen kasvattamon tilanne ajoi kriisitunnelmiin.
Vermoni 365 piirtää suunnitelman, jossa Vermon raviradan nykyisellä alueella voisi olla toimintaa vuoden jokaisena päivänä. Radalla voisi pelata vaikka pääkaupunkiseudun talviklassikon ja harjoitella golfia raveja unohtamatta.
Iso synnytystehdas ei houkuta ketään.
Lineaarinen lukeminen ei rajoitu vain painettuun tekstiin.
Ravintoköyhyysvero on oikeudenmukaisempi kuin terveysvero.
Efedriinin alkuperä yhä selvittämättä
Perinneympäristöt eivät ole ole alkuperäistä luontoamme vaan ihmisen toiminnan aiheuttamia.
Paine ohjauskorkojen alentamiseen kasvaa Euroopassa, vaikka Yhdysvalloissa inflaatio on odotettua suurempaa.
Jos Riistavuoren metsä hävitetään, Haaga yskii.
Kolme vuotta sitten ruotsalaisperhe löysi etsimänsä luonnonrauhan Ilomantsin korvesta. Sitten alueelle tuli kännykkämasto, kultakaivos ja tukkirekkaralli. Nyt perhe etsii uutta asuinpaikkaa.
Sukupolvipolitiikka on tärkeä osa eläkejärjestelmää, mutta tällä hetkellä keskustelussa asetetaan eläkeläiset ja nuoret vastakkain, mikä ei edistä keskustelua suuntaan eikä toiseen.
On lohdutonta nähdä, mihin jamaan Suomi on itsensä huonolla ja välinpitämättömällä taloudenpidolla ajanut.