Palestiinalaisten tuki | UNRWA:n lakkauttaminen tuomitsisi lapset ahdinkoon, sanoo järjestön johtaja
Israelin mielestä järjestön rahoitus pitää lopettaa. UNRWA:n johtajan mukaan se nopeuttaisi Gazan ajautumista nälänhätään.
Israelin mielestä järjestön rahoitus pitää lopettaa. UNRWA:n johtajan mukaan se nopeuttaisi Gazan ajautumista nälänhätään.
F1-hirmu kohoaa kaikkien aikojen tilastoissa.
Uhrin läheinen kertoo, ettei juuri mitään ole tehtävissä.
Ruang-tulivuori on purkautunut jo viisi kertaa.
Jatkuvaa väkivallan uhkaa, vihaisia vanhempia ja hukkaan heitettyjä oppitunteja. Kolme opettajaa kertoo, mitä arki voi olla tavallisessa koulussa.
Malliston sinivalkoinen värimaailma on tyyliasiantuntijan mieleen.
Liikevoittoa kasvattivat odotetusti suuret kertaluonteiset patenttitulot.
Tulipalo levisi myös tontin päärakennuksen eli asukkaiden asuintalon yläpohjaan.
Hartikat löysivät kolme vuotta sitten ison omakotitalon Espoon Kalajärveltä. Jutun lopusta voit tarkastella omakotitalojen hintapyyntöjen kehittymistä omalla asuinalueellasi.
Urallaan olympiakullan ja kaksi Stanley cupia voittanut Jeff Carter panee luistimet naulaan.
Michael Oksanen tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun. Syytteet käsiteltiin tunnustamisoikeudenkäynnissä.
Tammi–maaliskuun liikevoitto kasvoi 19 prosenttia vuodentakaisesta 1,8 miljardiin euroon.
Omakotitalossa syttyi tulipalo keskiviikkona illalla.
Hyökkääjää vastustaneelle ranskalaismiehelle ollaan myöntämässä pysyvä oleskelulupa.
Liam Neeson nähdään toilailevan komisarion roolissa.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva Civil War kertoo journalistien matkasta sisäisesti sotivan Yhdysvaltojen keskellä.
Tampa Bay Lightning voitti Toronto Maple Leafsin runsasmaalisessa ottelussa.
Hallitusneuvotteluista odotetaan pitkiä ja vaikeita.
Poliisi epäilee, että kultaryöstö liittyy laittomaan asekauppaan.
EU ryhtyy uusiin Iraniin kohdistuviin rajoituksiin, jotka liittyvät erityisesti miehittämättömiin ilma-aluksiin ja ohjuksiin.
Keskusjärjestö pohtii nyt seuraavia askeleita hallituksen työmarkkinatiukennuksia ja sosiaaliturvaleikkauksia vastaan.
Olen saanut parisuhteen, työpaikkoja ja asuntoja verkostojeni kautta, mutta en koe olevani verkostoituja. Sen sijaan elämäni laajassa ihmiskudelmassa on kyse kehtaamisesta, jaksamisesta ja siitä, ettei ole mulkku.
Yhdysvalloissa lapseni on luopunut puhelimen käytöstä. Onko Suomen pakko olla maa, jossa ekaluokkalaiselle hankittu älypuhelin on enemmän sääntö kuin poikkeus?
Minna Parikka lanseeraa uuden Minna Minna -kenkämalliston. Se eroaa kansainvälisesti menestyneen kenkäsuunnittelijan aiemmasta tyylistä.
Sairas- tai hoitovapaan aikana tehty työ on yleistä.