Arsenal nousi sillasta - pelastaako Eurooppa-liiga Tykkimiesten kauden?
Valencian maalivahti Neto ei saa kiinni Alexandre Lacazetten 2-1-puskua.
Valencian maalivahti Neto ei saa kiinni Alexandre Lacazetten 2-1-puskua.
Fabian Wagner vieraili Espoossa pokkaamassa palkinnon vuonna 2017.
Voimanostaja Mary Gregory kertoi Instagram-tilillään mahtavasta päivästään. Yhdysvaltalainen Mary Gregory ilmoitti voittaneensa yhden päivän aikana yhdeksän luokan kilpailut Raw Powerlifting -liiton tapahtumassa viime viikonloppuna. Hänen mukaansa neljä tuloksista ylitti ME-rajan.
Miina ja Heikki hehkuivat onnea ensikohtaamisellaan.
Yksi Suomessa tutuimmista Ruotsin valtionyhtiöistä on Telia, jonka hallituksen puheenjohtaja on Marie Ehrling.
Perheen lapset joutuivat väkivallan uhreiksi tilanteissa, joissa ”vanhempien sana ei riittänyt”. Kuvituskuva.
Tieliikenneonnettomuudet vaativat eniten kuolonuhreja vuosittain.
Kärppien Lasse Kukkonen jäi HPK-jätti Miro Karjalaisen rajun taklauksen alle.
Markus Niemeläinen heitettiin kentälle ottelun ratkaisuhetkillä.
Jöbiksen kasvoilta paistaa hämmennys iltanuotiolla.
HPK:n Valtteri Puustisen 1-0-maali jäi voitto-osumaksi.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo aikoo AFP:n lähteiden mukaan etsiä ratkaisua Venezuelan tilanteeseen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.
Ilkka Kanerva (kok) ja Arja Alho (sd) ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa kuin Hussein al-Taee (sd) nyt.
Mikko Manner piiskasi Kärpät Hämeenlinnassa selvään pelin hallintaan.
Otto Paajanen oli pelipäällä kuudennessa finaalissa.
3D-suojateitä on kokeiltu maailmalla jo parin vuoden ajan. Sellainen on käytössä myös Saksan Schmalkaldenissa.
Emil Larmi piti joukkuettaan pystyssä Kärppiä vastaan.
Maija Kerisalmen rusketus on Egyptin auringosta.
Pyöräilijäkolmikko ajoi melkoista vauhtia Vantaalla.
Vaarallinen käytös bussissa johti ehdolliseen vankeustuomioon. Kuvituskuva.
Krista Pärmäkoski juoksi noin 200 lapsen kanssa Lempäälässä torstaina.
Suffolkin alueen purokatkoista löytyi jäämiä muun muassa kokaiinista ja ketamiinista. Kuvituskuva.
Me olemme kokonaisuus monia ominaisuuksia. Yksi ja sama ihminen voi joskus vaikuttaa esimerkiksi hyvin ulospäin suuntautuneelta tai toisena päivänä sisäänpäin kääntyneeltä.
Earthworm Jim herää taas eloon uudella konsolilla.
HPK-vahti Emil Larmi voittaa Kärppien Aleksi Heponiemen kaksintaistelussa.