Jannika B ja TTK-opettaja Aleksi Seppänen äimistyivät: ”Saimme yllättävän korkeat pisteet”
Jannika B ja Aleksi Seppänen saivat tuomareilta kehuja tanssistaan.
Jannika B ja Aleksi Seppänen saivat tuomareilta kehuja tanssistaan.
Pariskunta edusti kesällä yhdessä häissä.
Tuomareilta ei herunut Einille ja Sami Heleniukselle liikoja pisteitä.
Emma Järvelä voitti wellness fitnessin SM-kokonaiskisan ja lähtee edustamaan Suomea MM-kisoihin.
Lassi Etelätalo heitteli löysiä keihäsfinaalin aikana Ruotsin Kim Ambin (vas.) kanssa. Suomalainen oli neljäs, ruotsalainen kahdeksas.
Kalle Berglund (edessä) juoksi huippuajan sunnuntaina Dohassa.
KGB oli tunnettu vakavista ihmisoikeusloukkauksista. Kuva sellistä KGB-museossa Vilnassa Liettuassa. Sellissä ei voinut nukkua, koska lattia peitettiin yli polveen kylmällä vedellä.
Lassi Etelätalo ei ole kuulunut viime vuosina valtion urheilija-apurahan piiriin. MM-nelonen odottaa seuraavalle vuodelle 10 000–6 000 euroa.
Magnus Kirt jäi makaamaan hyppypaikalla kentän pintaan, kun käsi otti kipeää.
Lähijunaliikenne sujunee maanantaina normaalisti.
Soihtujen roihussa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu.
Lassi Etelätalo osallistui sunnuntaina Dohassa uransa toiseen aikuisten arvokisafinaaliin.
Timo Lavikaisen ja Kia Lehmuskosken tanssi ei päättynyt ihan suunnitellusti.
Kalle Rovanperä varmisti Walesin MM-rallissa WRC 2 Pro -luokan mestaruuden.
KuPS:n Jani Honkavaara ja Keith Armstrong ovat edelleen yhden voiton päässä Suomen mestaruudesta.
Silakkamarkkinat on satojen vuosien perinne. Kuva viime vuoden tapahtumasta.
Veturinkuljettajien työnseisaus vaikuttaa maanantaina lähijunaliikenteeseen.
Matin ja Meerin tangossa oli rohkeita taivutuksia.
Reetta Hurske joutui väistämään Anne Zagrea naisten satasen aitojen MM-välierässä.
Anne Zagre menetti tasapainonsa viimeisellä aidalla ja kompuroi Reetta Hurskeen eteen.