Bottas ajautui käännösongelmiin lehdistötilaisuudessa - tokaisi lopulta suomeksi: ”v***ttaa”
Valtteri Bottas sai pidettyä Max Verstappenin takanaan.
Valtteri Bottas sai pidettyä Max Verstappenin takanaan.
Ruusut oli Sideways-festivaalin sunnuntain vakuuttavin esiintyjä.
Kimi Räikkönen sijoittui kuudenneksi.
Aquarius-pelastusaluksella on avustusjärjestön mukaan 629 Afrikasta tullutta siirtolaista. Maahanmuuttolinjaansa kiristävän Italian hallitus ei halua ottaa heitä vastaan, vaan haluaa aluksen rantautuvan Maltalle.
Sebastian Vettel ajoi Kanadassa paalulta voittoon ja nousi MM-johtoon.
Winnie Harlow heilutteli ruutulippua miten sattui.
Pokka pitää -näytelmän nimekäs naisnelikko viihtyy keskenään myös näyttämön ulkopuolella.
Kaisaniemen yleisössä nähtiin Jack Sparrow:n kaksoisolentoja.
Sebastian Vettel palasi Kanadassa voittokantaan ja nousi samalla MM-sarjan kärkeen.
Rui Patricio torjuu jalkapallon MM-turnauksessa Portugalin maalilla. Hänen vaimonsa on ottanut kantaa MM-turnauksien yhteydessä puhuttaviin selibaattiasioihin.
Maisa Torppa toivoo, että hän ja kihlattu Jari-Matti Latvala saisivat viettää onnellisen kesä
Juha Sipilä sanoi puoluekokouksen päätteeksi, että Sotkamon kokous oli hyvähenkisin kokous, missä hän on ollut mukana. Sipilän oikealla puolella vaimo Minna-Maaria ja vasemmalla puolella keskustan uusi puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.
Navettainvestoinnin kuolettaminen ei yleensä onnistu muutamassa vuodessa. Hauholaiset Paavolat ajattelevatkin maitotilansa tuotantoa mieluummin vuosikymmenten päähän.
SOS Mediterranee -järjestö pelastaa merihädässä olevia siirtolaisia Välimerellä. Kuva huhtikuulta 2018.
Tuomioistuimet eivät uskoneet syytetyn selityksiä siitä, ettei hänen tarkoituksenaan ollut puukottaa. Kuvituskuva.
Antti Ruuskanen nähdään tositoimissa 19.6.
Kolmas sukupuoli on nykyisellään tunnustettu juridisesti seitsemässä maassa.
Kouvolan Janne Kivipelto paukautti kunnarin ja tavallisen juoksun ainoalla lyöntivuorollaan.
Mika Kaurismäki kutsui Johnny Deppin Corona-baariin, mutta keikkakiireet estivät vierailun.
Urheilu
Ralli
Suomalaisvoitto ei toteutunut rallin MM-sarjassa tällä kaudella Sardiniassakaan, mutta Esapekka Lappi sijoittui sentään kolmanneksi. Lapille palkintosija oli kauden ensimmäinen.
Uudellemaalle kaivattaisiin 4H-liiton selvityksen mukaan lisää ammattimaisia villiyrttien kerääjiä.