Siirtolaisia kuljettava Lifeline-alus saapui Maltalle – laiva takavarikoidaan ja järjestön toimet tutkitaan
Lifelinen kuljettamat siirtolaiset jaetaan seuraavaksi niiden EU-maiden kesken, jotka ovat suostuneet ottamaan heidät vastaan.
Lifelinen kuljettamat siirtolaiset jaetaan seuraavaksi niiden EU-maiden kesken, jotka ovat suostuneet ottamaan heidät vastaan.
Michael Jackson olisi täyttänyt 60 vuotta tänä vuonna.
Brasilia kohtaa neljännesvälierissä Meksikon ja Sveitsi saa vastaan Ruotsin.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä rikkoi EM-rajan viimeisellä hypyllä.
Duff tunnetaan myös lukuisista äänirooleistaan.
Urheilu
Jalkapallo
Brasilia otti jalkapallon MM-kisojen alkusarjan päätösottelussaan 2-0 -voiton Serbiasta. Voitollaan Brasilia lunasti lohkovoiton ja jatkaa pelejään neljännesvälierissä, joissa kohtaa Meksikon.
Ensimmäinen puoliaika oli Brasilialta väkevä. Ansaitun johtomaalinsa Brasilia sai 36. minuutilla Paulinhon osuttua juoksupallosta.
Trump ja Putin tapasivat APEC-kokouksessa Vietnamissa viime vuoden lokakuussa.
Sveitsi jatkaa 16 parhaan joukkoon lohkokakkosena.
Paulinho juhlii voittomaalia.
Trumpin oletetaan valitsevan eläköityvän Kennedyn tilalle nuoren, konservatiivisen juristin, joka siirtäisi oikeuden painopistettä oikealle mahdollisesti vuosikymmeniksi.
Nooralotta Neziri alitti 13 sekuntia sallituissa oloissa. Arkistokuva.
Vaalimaan raja-asema.
Ruotsi eteni keskiviikkona MM-kisojen neljännesvälieriin, mikä varmisti, että maan jalkapalloliitto kuittaa kisoista vähintään 13,5 miljoonaa dollaria.
Nopeiden 5g-verkkojen kanssa yhteensopivat laitteet ovat toistaiseksi kiven alla.
Brad Pitt ei kaipaa elämäänsä parisuhdetta pitkän liiton jälkeen.
Metallityöläinen loi 1960-luvulla Jackson 5 -yhtyeen ja johti perheensä menestykseen musiikkialalla.
Googlen selain ei päivity enää vanhemmissa Mac-koneissa. Kuvituskuva.
CNN:n videolla näkyy, kuinka mies pyörii lähdössä olleen lentokoneen ympärillä.
Nyt on Jyrki Kataisen vaimon Mervi Kataisen vuoro ”kokeilla siipiään” politiikassa. Mervi Katainen toivoo pääsevänsä kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi, Jyrki Kataista kiinnostavat elinkeinoelämä ja järjestöt.
Poliisikoirat ovat taitavia ammattilaisia.
Seppo Niemistö ei halua nostaa erityisesti omaa tapaustaan tikun nokkaan vaan hän toivoo, että tapaus herättää keskustelua luonnon arvostamisesta.
Katso videolta kolme paikkaa maailmassa, joka katoavat vuoteen 2050 mennessä. Saatat haluta käydä näilssä paikoissa kun vielä voit. Monet tekijät, kuten saastuminen ja ilmaston lämpeneminen, ovat vaarantaneet näiden paikkojen tulevaisuuden. Video: Reuters Jenni Gästgivar
Antti Ruuskanen ja Kristiina Mäkelä ylittivät EM-rajan niukasti.
Anthony Kennedyn jääminen pois antaa presidentti Donald Trumpille mahdollisuuden vahvistaa konservatiivien otetta korkeimmassa oikeudessa.