MM-emäntämaa aloitti väkevästi - Ranska verrytteli helpon voiton avausottelusta
Les Bleus -kollegat riensivät juhlimaan Wendie Renardin (oik.) 3-0-osumaa.
Les Bleus -kollegat riensivät juhlimaan Wendie Renardin (oik.) 3-0-osumaa.
Mamma Mia! Here We Go Again -elokuvaa tähdittivät Abba-yhtyeen hitit.
Eden Hazard jättää valioliigakentät ja siirtyy Espanjan maaperälle.
Vaikuttavimman näkymän Lontooseen saa taivaalta. Näin päätti George King. George King kiipesi korkean rakennuksen huipulle Lontoon Islingtonissa aikaisin toukokuisena aamuna. Se osoittautui kaiken arvoiseksi, kun ympärille avautui kaunis, vielä nukkuva kaupunki.
Rockfestin tiedottajan mukaan tapahtuman järjestäjät ovat lähettäneet erehdyksissä aktivoimattomia rannekkeita asiakkaille, mikä on aiheuttanut tuntien mittaiset jonot.
Ilja Bryzgalov kertoi näkemyksiään MM-kisoista.
Suosittu matkakohde Dominikaaninen tasavalta tunnetaan valkoisista hiekkarannoista.
Ismo Leikolalla on kihartuva hiuslaatu.
Valmentaja Pyry Salmela on ollut nostamassa kahta kuljettajaa Toro Rossolta F1-sarjan kärkitalleihin kuuluvaan Red Bulliin.
Lewis Hamilton rikkoi renkaansa osuessaan pahamaineiseen valliin.
Sagrada Família on Barcelonan suosituin turistikohde. Se on tunnettu keskeneräisyydestään, mutta uusien lupien turvin sen pitäisi tulla valmiiksi vuonna 2026.
Lukas Hradecky valmistautuu EM-karsintaotteluun Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.
Moottoripyörä liukui kääntyvän traktorin alle.
Valkoisen talon edustajat viestivät pitkin päivää, että rangaistustullit olisivat astumassa voimaan. Trump kuitenkin twiittasi myöhemmin, että ne voidaan ehkä välttää.
Festarikesä käynnistyi isolla vaihteella Helsingin kolmipäiväisillä Sideways-festivaaleilla. Ysäri, eläinkuosit, urheiluvaatteet, sandaalit ja paljon kuoseja. Näihin luottaa festariyleisö kesällä 2019.
Klyshta esiintymässä Saksassa vuonna 2016.
Lewis Hamilton (GBR), Mercedes AMG F1 07.06.2019. Formula 1 World Championship, Rd 5, Spanish Grand Prix, Barcelona, Spain, Practice Day. - www.xpbimages.com, EMail: requests@xpbimages.com - copy of publication required for printed pictures. Every used picture is fee-liable. © Copyright: Charniaux / XPB Images
Sotalaivat ajautuivat vain kymmenien metrien päähän toisistaan. Molemmat tahot syyttävät toisiaan epäammattimaisesta toiminnasta.
Rippileirillä oleva Aapo, 14, kuvasi järkyttävän raekuuron perjantai-iltana. Ympäri Suomen on viime päivinä paistateltu helteissä, jotka ovat paikoin kivunneet jopa yli 30 asteeseen. Mutta suomalainen kesä ei tule ilman talven hyytävää hönkäystä. Sen sai havaita 14-vuotias Aapo Häyrinen, joka on parhaillaan rippileirillä Imatran Päivärannassa.
Syytetty ei saapunut oikeuteen. Oikeus kuitenkin katsoi, että asia voidaan ratkaista ilman hänen läsnäoloaan.
Ilja Kovaltshukilla on tapana juoda olutta palautumisjuomana.
Ex-poliisi ampui hätäkeskukseen soittaneen naisen, koska luuli tämän hyökkäävän poliisipartion kimppuun.
Hiihtomaajoukkueen keskinäisessä haasteajossa sai ennakkosuosikki Iivo Niskanen tyytyä nelossijaan.
Moottoripyörä syttyi törmäyksessä tuleen.
Kesähelteiden saapuessa on syytä päivittää tiedot siitä, miten uimarannalla ollaan turvallisesti.