Liechtenstein–Suomi-ottelun Leijonat & Lampaat: ”Tämä kaveri ei mätäne Veikkausliigassa pitkään”
Lassi Lappalainen alusti Suomen 2–0-maalin soolosuorituksellaan.
Lassi Lappalainen alusti Suomen 2–0-maalin soolosuorituksellaan.
Juuri nyt suomalaisella jalkapallokansalla on lupa unelmoida, vaikka kisoihin onkin vielä jumalattoman pitkä matka, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.
Benjamin Källman (oikealla) oli ensimmäisen kerran Huuhkajien avauskokoonpanossa karsintaottelussa – ja osui heti maalipuiden väliin.
Huuhkajat jatkaa lohkon kakkossijalla.
Liberian Monrovian rannoille ajautunutta muovijätettä huhtikuussa. Kuvituskuva.
Murhaoikeudenkäynti 29-vuotiasta irakilaismiestä vastaan alkoi maanantaina Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Mies on ollut vangittuna syyskuusta lähtien.
Toni Wirtanen ja Jannika B kannustavat toisiaan.
Andrew Shinault on saanut syytteen taposta.
Armenian Gevorg Ghazaryan tuuletti joukkueensa toista maalia.
Toni Kuusela paransi roimasti ennätystään.
Justin Gatlin (kesk.) sai turkulaisyleisöltä aplodit.
Nooralotta Neziri (vas.) ja Reetta Hurske taipuivat keskellä leveästi hymyilevälle Annimari Kortteelle.
Prinsessa Madeleine signeerasi uutta kirjaansa Ruotsin kansallispäivänä.
HS seuraa ottelun tapahtumia hetki hetkeltä tämän artikkelin alaosassa.
Meduzalle töitä tekevä toimittaja Ivan Golunov vapautettiin tiistaina syytteistä Moskovassa.
Antti Rinteen (sd) hallitus varautuu ohjelmassaan pahimman varalle miljardin euron elvytysvaralla, jos talous joutuu vakavaan häiriötilanteeseen. Riittääkö se tarvittaessa?
xxkeikkaxx Annimari Korte yleisurheilun huippusarjassa Motonet GP 2019 Lahdessa 05 kesäkuuta 2019.
Onnettomuus tapahtui lauantaina juna-aseman lähellä olevassa alikulkutunnelissa Janakkalan Turengissa.
Kultasepänliikkeen myyjä joutui kahden ryöstäjän uhriksi Korkeavuorenkadulla Helsingissä Elokuussa 2018. Valvontakamerat näyttävät, kuinka naista riepotellaan väkivaltaisesti useita kertoja vitriinikaappien avaimien saamiseksi. Avaimet saatuaan, ryöstäjät saivat kahmittua saaliikseen yli 200000 euron arvosta koruja. Ryöstäjät eivät ehtineet moottoripyörilleen, kun poliisit ottivat heidät verekseltään kiinni. Poliisi kertoi myöhemmin, että sivulliselta oli tullut ilmoitus.
Perussuomalaisten Mika Raatikainen toimi kansanedustajana vuosina 2014-2019.
Polarpriset-gaalassa kuninkaallisten yllä nähdään tavallista värikkäämpiä asuvalintoja.
Topi Raitanen pani ennätyksensä uusiksi 3 000 metrin esteissä. Hän vaihtoi kolmisen