Yli 200 iskua! UFC-ottelijan silmä murjottiin umpeen – voittajalta upea ele pääottelun jälkeen
Dan Hooker otti voiton kotiyleisönsä edessä.
Dan Hooker otti voiton kotiyleisönsä edessä.
Harry ja Meghan avioituivat toukokuussa 2018. Archie syntyi 6. toukokuuta 2019.
Sunnuntaina hiekkamyrskyn tilanteen kerrotaan huonontuneen. Kanariansaaria koettelee Saharan autiomaasta ajelehtinut hiekkamyrsky. Lennot Kanariansaarille on peruttu. Suomalainen Sami Spåra asuu lähellä Las Palmasin lentokenttää ja kertoo kentällä tänään sunnuntaina olleen ruuhkautunut tunnelma.
Annika Jyllilä-Vertigans ajattelee, että sijoittamalla voi olla osa ratkaisua.
Amanda Bynes, 33, tunnetaan esimerkiksi elokuvista Mistä tytöt tykkää, Haaksirikkohuijaus ja Easy A.
Roman Eremenkon paluuta odotetaan.
Hanna Salomäki on miehensä ja lapsensa kanssa jumissa Teneriffalla.
Äiti haluaa varoittaa lasten vanhempia suosikkisovellusten vaaroista. Iltalehteen otti yhteyttä kahden lapsen äiti. Syynä oli järkytys, jonka hän kohtasi selattuaan kohta kymmenvuotiaan tyttärensä kännykkää. Silmille pomppasi suosikkisovellus TikTokin viimeisin vitsaus.
Yhteisvastuukeräys sai alkunsa talvisodasta.
Suomella oli vaikeuksia tehdä pelitilannekoreja koko ensimmäisen puoliajan ajan.
Mika ja Marketa Häkkinen ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta.
Maanjäristys iski rajuimmin Turkin puolelle, mutta Iranissa loukkaantui yli 70 ihmistä.
Lauantaiaamuna Maspalomaksessa Villen hotellihuoneesta näkyi tällainen maisema.
Polvileikkauksesta toipuva Anni Vuohijoki ei säästellyt äänijänteitään huoltotehtävissä. Nostamassa on Rovaniemen Reippaan Ott Eerik Pärtel.
Koomikko Jarkko Tamminen ja näyttelijä Jarkko Miettinen muistuttavat toisiaan.
Rentoutuminen on terveydelle yhtä tärkeää kuin nukkuminen.
Ennen nukkumaanmenoa on hyvä rauhoittua hyvissä ajoin. Vireystilan laskemiseen kannattaa varata aikaa noin 1,5-2 tuntia.
Teknologia-alan ammattilaiselle ei riittänyt 200 000 euron palkkaa. Kuvituskuva.
Jokerit hävisi laiskavauhtisen kamppailun ja runkosarjan viimeisen kotipelin.
Linnut pysäyttivät liikenteen. Mitä kalkkunat tekevät keskellä tietä? Kirjoitti Twitter-käyttäjä Jennifer Hannux saatetekstiksi videolle. Helmikuun 23. päivä Yhdysvaltojen Vermontissa kuvattiin kahden kalkkunan yhteenotto keskellä tietä. Uutistoimisto Storyfulin mukaan ei tiedetä, kuinka kalkkunat ovat päätyneet tielle.
Armand Duplantis teki maailmaennätyksen 618 Glasgow’ssa viime sunnuntaina.
Aiemmin sunnuntaina tehtiin uhkaus, jonka vuoksi poliisi turvasi Baltic Princess -laivan saapumisen satamaan.
SKA:n Miro Aaltonen viimeisteli joukkueensa neljännen maalin Jokereita vastaan.
Trump ei sulattanut Boon Jong-Hon ohjaaman Parasiten Oscar-voittoa.