Hakekaa kätilö! -sarja jatkuu Ylellä - Tohtori Turner jakoi somessa koskettavan tosielämän tarinan, joka kytkeytyy sarjaan
Näyttelijä Stephen McGann on naimissa sarjan käsikirjoittajan ja ohjaajan Heidi Thomasin kanssa.
Näyttelijä Stephen McGann on naimissa sarjan käsikirjoittajan ja ohjaajan Heidi Thomasin kanssa.
Häkellyttävän hyvin säilynyt lintu löydettiin Siperian ikiroudasta.
Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun voitti iranilainen draama Sheytan vojud nadarad (There Is No Evil). Ohjaaja Mohammed Rasoulof ei maastapoistumiskiellon takia päässyt itse noutamaan palkintoaan.
Kerttu Niskanen onnitteli lauantaina Lahdessa perinteisen kympin voittajaa Therese Johaugia.
Tommi Miettinen ei ollut tyytyväinen mies.
Jannika B juhlisti perjantaina 35-vuotissyntymäpäiväänsä.
Lotossa ei ollut kierroksella yhdeksän yhtäkään täysosumaa.
Watfordin Ismaila Sarr teki kaksi maalia Liverpool-voitossa.
Otto Kivenmäen loukkaantuminen sekoitti koko loppupelin kuviot täydellisesti. Ässien pelaamisesta katosi kaikki voima.
Ensi kertaa palkittiin myös ponikasvattajia. Shetlanninponien kasvattajaksi valittiin Heidi Malin ja russien Erja, Laura ja Linda Mattila.
Joonas Suotamo kertoi ilouutisen Twitterissä.
Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvalloissa lauantaina vahvistettu ensimmäinen koronaviruksen vaatima kuolonuhri oli lähes 60-vuotias ja jo ennestään sairas nainen.
Maan keskiosissa voi sunnuntaina joutua tarttumaan lumilapioon. Kuvituskuva.
Troy Deeney ei tahdo uskoa tehneensä juuri kolmannen maalin Liverpoolin verkkoon.
Dansie oli odottanut pimeää, ennen kuin työnsi vaimonsa pyörätuolissa lampeen.
Tommi Mäkinen ei ole tyytyväinen FIA-pomojen vatulointiin.
Karkauspäivä sijaitsee helmikuun lopussa jäänteenä roomalaisesta vuodesta, joka alkoi 1. maaliskuuta.
Kahden maalin johto ei riittänyt HIFK:lle voittoon Mikkelissä.
Lihan tuotanto on noussut, kertoo Luke. Kuvituskuva.
Vaateteollisuudella on paljon ympäristövaikutuksia ja iso hiilijalanjälki. Jos ostaa vähemmän mutta arvokkaampia ja vastuullisesti tuotettuja vaatteita, niitä voi käyttää pitemmän aikaa. Se säästää lopulta sekä rahaa että luonnonvaroja.
SM-kisojen voittaja saa suoraan paikan MM-kisoihin, ja Suomen toinen MM-edustaja ratkeaa kolmen kilpailun pistekeskiarvon perusteella.
Perussuomalaiset on nyt keskellä näyttävää keplottelua, jossa on yritettävä miellyttää niin maltillisia kuin radikaaleja, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Anna-Liina Kauhanen.
Hälytys tulipalosta tuli lauantai-iltapäivänä. Kuvituskuva.