Oletko jo leikannut kotipihasi marjapensaat? Jos et, sillä alkaa olla asiantuntijan mukaan nyt kiire
Puiden ja pensaiden leikkauksilla pyritään pitämään kasvit elinvoimaisina ja satoisina.
Puiden ja pensaiden leikkauksilla pyritään pitämään kasvit elinvoimaisina ja satoisina.
Jotkut helsinkiläispelaajat ovat harjoitelleet koronamääräysten aikana. Kuvituskuva.
Teoksia myytiin muun muassa Valamon luostarissa myyntinäyttelyssä. Valamon luostarin tai muiden myyntipaikkojen edustajia ei syytetty rikoksista.
Miisa on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista tubettajista.
Pandemia oli jo aiemmin siirtänyt tai perunut kauden kahdeksan ensimmäistä kisaa, ja 14. kesäkuuta ohjelmassa ollut Kanadan kisa oli varhaisin sauma kauden aloittamiseen.
Kiinassa villieläinten syöminen on ollut laitonta helmikuun lopusta lähtien.
F1 elätteli toivoa Kanadan GP:n toteutumisesta.
Myyntiin tulleessa Sätra Brunnin kylässä asuu noin 300 ihmistä.
Pelaajia on kokoontunut harjoittelemaan yhdessä jo usean viikon ajan.
Alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä ilmassa luultua pidempään, siksi vilkkaita julkisia sisätiloja olisi tärkeä välttää. Animaatio havainnollistaa tilanteen ruokakaupan hyllykäytävällä, jossa ihmisen yskäistessä vapautuu pieniä aerosolihiukkasia kaupan sisäilmaan. Ilma ei ole paikoillaan, vaan liikkuu keskimäärin muutamia senttimetrejä sekunnissa lähinnä ilmanvaihdon ansiosta. Ilman hidas liike ei ole tasaista ja yhdensuuntaisesti etenevää, vaan satunnaisesti vaihtelevaa ja pyörteilevää eli turbulenttia. Читать дальше...
Kolmiosaisessa dokumenttisarjassa seurataan ihmisiä, jotka ovat päättäneet elää toisin.
Kyle Walker on saamassa jatkossa pelejä alleen vain seurajoukkuetasolla.
Pelastuslaitos on paikalla ja sammutustyöt ovat käynnissä.
Ministeri Aino-Kaisa Pekonen kiistää, että suojavarusteista olisi pulaa.
Metsähallitus kertoo, että tammi-maaliskuun kalastonhoitomaksuista kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa.
Superkuu kuvattuna Suomessa helmikuussa 2019.
Supistettuihin kesäaikatauluihin siirrytään 20.4. alkaen. Uudet aikataulut ovat voimassa toistaiseksi.
Selena Gomez on kamppaillut vuosien ajan mielenterveysongelmien kanssa.
Bnei Brak on käytännössä Tel Avivin lähiö, jonka asukkaista arviolta 40 prosenttia on saanut virustartunnan.
Salon lukion tulipalo sammutustyöt olivat käynnissä vielä kello yhdeksän aikaan tiistaina.
Colby Cave kiekkoili tällä kaudella Edmonton Oilersin riveissä.
Tuija Kumpulainen kertoi, missä järjestyksessä suojavarusteet kulkevat Huoltovarmuuskeskuksesta eteenpäin.
Mika Kallio otti tuntumaa Kymiringiin viime kesänä.
Torstaiteatterin0, Vivamon Raamattukylän ja Nukketeatteri Sananjalan tekijät tuottivat kuunnelman suoratoistopalveluun.