Euroryhmä pääsi sopuun 500 miljardin euron koronatukipaketista
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni tiedotti myöhään torstai-iltana neuvotteluiden lopputuloksista.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni tiedotti myöhään torstai-iltana neuvotteluiden lopputuloksista.
Uhkauksessa käytettiin japanilaistyyppistä miekkaa. Kuvituskuva.
Nicki Bille kuvattuna Kööpenhaminan oikeustalon edessä keväällä 2019.
Huijarille annettua rahaa ei käytetä auttamiseen, vaan se menee todennäköisimmin huijarin omaan taskuun tai muuhun rikolliseen toimintaan.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema vahvisti torstai-iltana, että Huoltovarmuuskeskus on tilannut miljoonilla euroilla kasvosuojaimia Onni Sarmasteelta ja Tiina Jylhältä. Molempien taustalta löytyy talousepäselvyyksiä ja Jylhältä myös useita rikostuomioita.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann ennakoi jo aiemmin torstaina, että EM-turnaus siirtyy.
Whatsapp kamppailee virheellisen tiedon levittämisen kanssa.
Mari, Väpä, Harri Moisio ja Sami Kuronen käyvät läpi kuluneen tuotantokauden käänteitä.
Helsingin Mannerheimintie pysynee tyhjänä vielä toukokuun puoleenväliin asti.
Hämeen poliisilaitos tiedottaa liikenneonnettomuudesta, joka on tapahtunut valtatiellä 54 Lopen kohdalla. Onnettomuus tapahtui tänään iltapäivällä. Poliisi sai tiedon törmäyksestä hätäkeskuksen kautta kello 16.12. Onnettomuudessa olivat osallisina henkilöauto ja kuorma-auto, ja poliisin mukaan yksi henkilö on menehtynyt yhteentörmäyksessä. Poliisi ja tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkii onnettomuutta.
Krista Kiuru totesi A-Talkissa, ettei kaikkia koronaoireisia suomalaisia voida testata juuri tällä hetkellä. Arkistokuva.
Tukimenettelyjä koskevat muutokset olisivat voimassa vuoden 2020 loppuun.
”Hän on tarkassa seurannassa toipumisensa alkuvaiheen aikana”, Downing Street kommentoi.
Toimitusjohtaja Tomi Lounema ei suostu kertomaan, ketkä sopivat kaupat Sarmasteen ja Jylhän kanssa.
Karel Tammjärv sai Seefeldin MM-kisojen jälkeen neljän vuoden kilpailukiellon ja lopetti uransa.
Valtteri Bottasin kuulumisia kuultiin vastikään Maikkarilla.
Testissämme pahvipurkki sai uuden ilmeen simppelillä tuunauksella. Roskiin heittämisen sijaan voit tehdä tyhjästä pahvipurkista sisustukseen sopivan ruukun näppärästi ja vaivattomasti. Tuunaukseen tarvitset vain tyhjän purkin sekä sakset.
Viranomaiset ja muut turvallisuusalan toimijat siirtyvät uuteen Virve 2.0 -verkkoon vuoden 2025 loppuun mennessä.
Tiina Jylhän kasvomaskikaupoista on noussut valtava kohu.
Vähitellen tervehtyvällä Boris Johnsonilla on syytä hymyyn. Kuva tammikuulta.
Superkuu pääsiäistunnelmissa.
Sanna Kiiski on puhunut avoimesti vaikeuksista, joita hän on kohdannut elämässään.
Tiger Woods joutuu kertomaan oman versionsa kahden vuoden takaisista tapahtumista.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajan Tomi Louneman mukaan kaoottinen markkinatilanne on johtanut kauppoihin tahojen kanssa, jotka eivät normaalisti sopisi yhteistyökumppaneiksi.