Tutkija havaitsi yllättävän ilmiön sinitiaisten pesänrakennuksessa – myös naaraat koristelevat pesää vastakkaista sukupuolta varten
Sinitiaisnaaraat asettelevat muiden lintujen sulkia ja höyheniä pesän päälle koristeeksi.
Sinitiaisnaaraat asettelevat muiden lintujen sulkia ja höyheniä pesän päälle koristeeksi.
Helmikuisen yön tapahtumat tiivistyivät yli kolmen vuoden mittaiseen tuomioon.
F1-talli Williamsin kuskit tähdittivät formuloiden esports-tapahtumaa.
Pääministeri Justin Trudeau: ”Tällaisille aseille ei ole Kanadassa käyttöä eikä sijaa”.
Tee-se-itse hiustenleikkuut ovat koronaviruksen aikana olleet pakollisia. Koronapandemian takia myös kampaamot ovat sulkeneet ovensa. Ihmiset ovat joutuneet ottamaan ohjat omiin käsiin, mitä tulee parturissa tai kampaajalla käymiseen.
Jono jatkui Päivin mukaan kulttuurikeskus Stoan (kuvassa vasemmalla) nurkan taakse.
Elokuvassa kaverukset lähtevät aarrejahtiin tavoitteenaan pelastaa kotinsa.
Venäläinen vapaaottelija epäilee, että pilkkavideo Habib Nurmagomedovista (kuvassa) johti väkivaltaiseen pahoinpitelyyn.
Suomalaistutkijoiden mukaan Minnesotan yliopiston uusi kahden vuoden aaltoilevaa koronaviruspiinaa ennakoiva raportti on luotettavampi kuin Singaporen yliopiston kepeä mallinnus, jossa Suomi pelastuisi jo 26. elokuuta.
Jaossa on ollut jo useamman viikon 90 miljoonan pääpotti. Nyt se meni yhdelle onnekkaalle.
Monet junat ovat yhä useita tunteja myöhässä.
Kyselyn perusteella vain harva vastaaja tilaa terveellisiä ruoka-annoksia tai arkiruokaa kotiinkuljetuspalveluiden kautta.
Helsingin Messukeskus on hiljentynyt kokonaan koronaepidemian peruttua kaikki isot tapahtumat.
Suurin osa sairastuneista on ollut lieväoireisia tai oireettomia. Keskus on karanteenissa.
Keskustan kannatus ponnahti prosenttiyksiköllä ylöspäin 12,9 prosenttiin ja vihreiden saman verran alaspäin 9,7 prosenttiin.
Heinäseipään henkilöllisyys on suuri arvoitus.
Atte Ohtamaa (keskellä) pelasi vahvan loppukauden Barys Nur-Sultanissa.
KHL kertoi suomalaiskaksikon siirroista perjantaina kotisivuillaan.
NASCAR palaa tositoimiin pikavauhdilla.
Välillä Seinäjoki-Parkano-matkustavat joutuvat odottelemaan vian korjaamista. Kuvituskuva.
Viruksen torjuminen golfkentillä ja klubeilla on pannut monet golfetikettiin juurrutetut säännöt ihan uuteen järjestykseen. MT:n toimittajan kokeili kierroksen viheriöllä koronasäännöin.
Jalasjärven tehdas valmistaa työ- ja turvakenkiä. Tuotantopäällikön mukaan palosta selvittiin säikähdyksellä, ja tuotantoa voidaan jatkaa ensi viikolla.
Urheiluselostajat viettävät aikaa kotona ja kaupungilla selostamassa arkista elämää. Koronaviruspandemian vuoksi urheilumaailma on pysähtynyt lähes täysin. Monet amerikkalaiset urheiluselostajat ovat jakaneet sosiaaliseen mediaan arkipäiväisiä selostuksiaan niin keittiöstä kuin kaupungilta. Kuuntele videolta rapakon takana tunnettujen selostajien näytteitä.
Magda Goebbels kuvattuna lastensa Helgan (vas.), Helmutin, Hilden ja Holden kanssa.
Vihreiden suosio putosi alle 10 prosentin.