Kuolleet | Yle: Näyttelijä Ritva Valkama on kuollut
Ritva Valkama oli Suomen rakastetuimpia näyttelijöitä ja suosituimpia tv-kasvoja.
Ritva Valkama oli Suomen rakastetuimpia näyttelijöitä ja suosituimpia tv-kasvoja.
Ritva Valkama sai urallaan useita tunnustuksia. Tässä vuonna 2013 otetussa kuvassa hän on juuri näytellyt viimeisen kerran teatterilavalla.
Viikon suurin suomalainen Eurojackpot-voitto osui Seinäjoelle.
New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo kertoi lapsen kuolemasta Twitterissä.
Temppupotkulautojen myynti on kasvanut.
Sukeltaja löysi pommit sattumalta Havaijin Oahu-saaren edustalta. Videolla nähdään kahdeksan merestä nostettua räjähdettä, jonka jälkeen räjähde-ekspertit räjäyttivät meressä kaksi, joiden he katsoivat olevan liian vaarallisia liikuttaa. Pommien uskotaan jääneen mereen toisen maailmansodan aikaisista harjoituksista, joita Yhdysvaltain laivasto suoritti alueella liityttyään sotaan joulukuussa 1941.
Brendan Leipsic kavereineen latoi törkeää tekstiä Instagramissa.
Netflix ei halua, että tunnuksia käytetään perheen ulkopuolella.
Suomen Hippoksen hallitus kokoontui etänä perjantaina, ja tuloksena oli kovia päätöksiä. Kuninkuuksia ei ratkota 2020 ja ravikilpailut alkavat 10 hevosen lähdöillä poikkeusoloraveissa 18. toukokuuta.
Brad Lambert jätti HIFK:n vain vuoden jälkeen.
Luvan mukaan pesinnät saa estää sekä pesät hävittämällä että tulevina pesimäkausina myös ennaltaehkäisemällä pesimään asettumista ennen pesimäkauden alkua.
Jos kausi jäisi pelaamatta, olisivat tappiot miljardi euroa.
Rupert Grint ja Georgia Groome ovat nyt tyttövauvan vanhempia.
Matkailun tyrehtyminen kuin seinään on traagista turisimivaltio Kreikalle, joka on selvinnyt koronakriisistä vähällä.
Hainevät jäivät Hongkongin tullin haaviin.
OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Mirva Laakkiolla on ollut hoidossa lapsia myös perheistä, joiden äidit ovat päiväkodissa töissä. "He halusivat omat lapsensa ehdottomasti perhepäivähoitoon. Ehkä se kertoo jotain päiväkodista. Ainakin siellä on enemmän melua."
Elias ”Jamppi” Olkkonen odottaa Valven reaktiota oikeushaasteeseensa.
Heung-Min Son poseerasi ylpeänä kunniakirjansa kanssa.
"Jos heikommin tuottavat ja paljon työllistävät lohkonosat pyhitetään luonnolle, kaikki voittavat."
Monet kirjastot ovat avanneet palautuspalveluitaan. Näin turvavälistä muistutettiin Helsingin Oodi-kirjastossa.
Islannin Hatarin esitys puhutti viime vuonna.
Suomen ensi vuoden talouskasvuksi arvioidaan 3,75 prosenttia, mikä tarkoittaa verkkaisinta tahtia kaikista EU-maista.