”Ajattelen, että tällaiset muutokset on joissain tapauksissa hyvä tehdä hallitusohjelman yhteydessä”, sanoo pääministerille suunniteltua omaa turvallisuuspolitiikan neuvonantajaa kommentoiva Pekka Haavisto.
Andrei Medvedevin puolustusasianajaja kiistää tiedot siitä, että Medvedeviä oltaisiin karkottamassa takaisin Venäjälle.
On liian aikaista arvioida, mitkä Prismoista menisivät kokonaan kiinni ja mitkä pyrittäisiin pitämään auki mahdollisen lakon aikana, sanoo Sampo Päällysaho S-ryhmästä.
Tuoreet tutkimustulokset kertovat suomea toisena kielenä opiskelevien heikoista oppimistuloksista. Tilanne huolettaa poliitikkoja.
Viiden hengen ryhmä oli valmistautunut suunnitelmassaan käyttämään väkivaltaa.
Keskushyökkääjä Lehterä pelaa tällä kaudella Tapparassa.
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi ei pysty ostamaan Lauri Markkasen pelipaitoja tuliaisiksi, koska ne ovat kaupungista loppu.
Ruotsin poliisi antoi luvan mielenosoituksen järjestämiselle Turkin vastustuksesta huolimatta.
Pukinmäkeen suunniteltu asuinalue sijoittuisi Vantaanjoen itärannalle.
Suomen nyrkkeilyliitto lähettää urheilijoita MM-kisoihin, vaikka turnaukseen osallistunee myös venäläisiä. Linja muuttui yllättäen.
Uuden italialaisen ravintolan perustaja on Napolin seudulta kotoisin oleva pizzataituri, jolla on kokemusta myös Helsingin laatupizzerioista.
Lewis Hamilton kertoo podcastissa, että kouluaika oli hänen elämänsä traumaattisinta aikaa.