Estonia | Uusi 3d-malli näyttää hylyn vauriot – animaatiot ja grafiikat esittelevät havaintoja
Fotogrammetrinen malli perustuu lähes 45 000 valokuvaan. Siitä näkee, että Estonian hylky on hyvin huonokuntoinen.
Fotogrammetrinen malli perustuu lähes 45 000 valokuvaan. Siitä näkee, että Estonian hylky on hyvin huonokuntoinen.
Mika Lintilän mukaan sähkön kertahyvitysmalli pystyy etenemään arvostelusta huolimatta. Hyvitysmallin isoille linjoille ei tarvitse palautteen perusteella tehdä mitään, hän sanoo.
Saario soutaa Gran Canarialta Miamiin ja sen jälkeen New Yorkista Lontooseen.
Etelä-Amerikan suurmaiden hankkeen tarkoituksena on muun muassa riisua riippuvaisuutta Yhdysvaltain dollarista.
Elokuvaohjaaja Sami van Ingen käsittelee Mika Taanilan kanssa tekemässään Monica in the South Seas -dokumentissa, miten Moana-elokuva syntyi 1920-luvulla.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Nälkää nähdään siellä, missä tilanne on jo ennestään heikko. Kaasu ja lannoitteet voivat kuitenkin tarjota Afrikalle myös mahdollisuuksia, kirjoittaa The Economistin Afrikka-toimittaja Jonathan Rosenthal.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari sanoo, että maatilojen tukemiselle toinen vaihtoehto olisi ollut, että tiloja olisi päästetty konkurssiin. Sitä hän ei halua.
Helsinkiläisseura yrittää paluuta Suomen jääkiekkokaukaloihin lähes vuosikymmenen KHL-seikkailun jälkeen.
Pähkinäpensas ja leppä kukkivat jo Keski-Euroopassa ja Britanniassa. Siitepölykauden odotetaan alkavan Suomen eteläosissa helmikuussa.
Mies liimaili solvaavia tarroja Israelin suurlähetystön ja juutalaisen seurakunnan liepeille kolmen vuoden aikana.
Rublev selvisi voittajana trilleriottelusta, Sabalenka jatkoi vahvoja otteitaan naisten kaksinpelissä.
Mikko Kalajoen uutuus on hirtehinen huumoridekkari, jota hyvät henkilöhahmot kannattelevat.
Euroalueen talouden näkymiä ovat parantaneet halventunut energia, valtioiden tukitoimet ja odotettua nopeampi Kiinan avautuminen.
Ihmisten arvottaminen ulkonäön ja sukupuolen takia on monille arkipäivää.
Ilpo Härmäläisen murhaa käsitellään Turun hovioikeudessa. Käräjäoikeudessa murhasta tuomittu mainosmies kiistää syyllisyytensä.