Nuoruusiässä identiteetin rakennus on kesken. Aikuisten ei pitäisi ryhtyä vahvistamaan eikä hillitsemään identiteettikokeiluja, jotka kuuluvat kasvuun, sanoo nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala.
Aleksander Barkov pelaa toisen kerran urallaan tähdistöottelussa.
Virtanen jäi niukasti 200 pisteen rajasta pieniä virheitä sisältäneessä luistelussaan. Virtasen koreografia oli kuitenkin herkkä ja esitys rauhallisen elegantti.
Erotuomaria lyöneen pelaajan edustama seura suljettiin sarjasta kahdeksi vuodeksi.
Tyre Nicholsin perhe ja poliisi on toistuvasti kehottanut, että Nicholsin kuolemaan liittyvät mielenosoitukset tulisi järjestää rauhanomaisesti.
Tekir tarjosi viestintäpalveluita kymmenillätuhansilla euroilla, mutta syyte koskee vain vajaan 14 000 euron määrää.
Arvioiden mukaan investointien pitäisi kuitenkin kolminkertaistua, jotta nollapäästöt olisi mahdollista saavuttaa vuoteen 2050 mennessä.
David Solomonin 25 miljoonan dollarin palkkiot olivat pienemmät kuin kilpailijoiden pääjohtajilla.
Myös liberaalit venäläismediat ovat rangaistusten pelossa poistaneet sivuillaan olleita viittauksia Meduza-lehteen, joka torstaina julistettiin ”ei-toivotuksi” toimijaksi Venäjällä.
Harri Kirvesniemen mielestä Iivo Niskanen ei ole vielä sellaisessa kunnossa, jossa tämä oli kuukausi ennen viime talven olympialaisia.