Avaruus | Marsista löytyi karhun naaman näköinen muodostelma
”Karhu” on syntynyt mahdollisesti romahtaneesta kukkulasta, mudasta ja kraattereista.
”Karhu” on syntynyt mahdollisesti romahtaneesta kukkulasta, mudasta ja kraattereista.
Ähtäriläinen Olli Sahimäki teki ensimmäisen valituksensa pandoista hallinto-oikeuteen jo ennen niiden saapumista Suomeen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Yhtiön toimitusjohtajan mukaan tekoälyn ei ole tarkoitus syrjäyttää toimittajien roolia.
Ebba Andersson voitti perjantaina hiihdon maailmancupin kymmenen kilometrin kisan Ranskassa.
Myös Suomessa Loviisan ydinvoimala käyttää venäläisen Rosatomin tytäryhtiön toimittamaa ydinpolttoainetta.
Autoilija törmäsi suojatiellä olleeseen jalankulkijaan Kotkassa. Jalankulkija kuoli onnettomuudessa.
Anna Krogeruksen kirjoittama ja Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaama näytelmä on iskevimmillään kuvatessaan Tellervo Koiviston poliittista uraa eduskunnassa ja Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Merihätään joutuneet suomalaiset eivät olleet välittömässä vaarassa, mutta virta kuljetti purjevenettä jatkuvasti kauemmas turvasatamasta.
Mahdolliset lakot alkaisivat maaliskuun alussa.
Rasmus Paludan jatkoi Koraanien polttamista, tällä kertaa Kööpenhaminassa.
Anti-trendiksi nimitetystä corecoresta on tullut trendikäs.
Krista Pärmäkoski oli vasta 20:s Les Roussesin kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Kerttu Niskanen oli kahdeksas.
Yölliset varkaudet ovat piinanneet espoolaista työmaata vartioinnista huolimatta.