Välinpitämättömyys ”tukiasuntoihmisiä” kohtaan on yhtenä tekijänä ilmiössä, jota kutsutaan esimerkiksi slummiutumiseksi tai sosiaaliseksi eriarvoistumiseksi.
Suomella on erinomaiset edellytykset menestyä vapaaehtoisessa hiilimarkkinassa ja houkuttaa myös ulkomaisia investointeja.
Tokiossa ihmisillä on erittäin korkea kynnys yhteisen ympäristön roskaamiseen.
Nyt jos koskaan Suomella on paikka muuttaa vanhoja rakenteita, jotka syrjivät ja eriyttävät nuoria.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Suomen rooli Ruotsissa on muuttunut Nato-prosessin myötä.
Tilannekuvan muutos ja hyvä keskusteluyhteys Ruotsin kanssa mahdollistivat sen, että mahdollisesta eriaikaisesta liittymisestä voitiin alkaa puhua ääneen.
Suojelupoliisin kasvun taustalla ovat muun muassa tiedustelulait, jotka tulivat voimaan kesällä 2019. Samanlaista kasvua ei enää ole näköpiirissä, supo kertoo nyt.
Koulukeskustelu on vaikeaa, koska siinä ovat vastakkain kaksi suomalaisen yhteiskunnan keskeistä arvoa, usko tasa-arvoon ja usko koulutuksella etenemiseen.
Valtion velkaongelmaa koskeva kompromissi on tuskan takana, mutta se voisi olla hyvä perusta kokoomuksen ja Sdp:n hallitusyhteistyölle.
Maalla asuminen yhdistettynä kaupunkimaisiin elämäntapoihin on valinta.
Esimerkiksi urheilua voivat tasavertaisesti harrastaa kaikki äidinkielestä riippumatta.
Erityisesti lapsiin kohdistuvia tietoja on käsiteltävä vastuullisesti.
Miesten keskuudessa on aukottomasti hyväksytty hokema, miten armeija-ajassa oli parasta se, että joutui näkemään koko väestökirjon.
Kiinan harjoittamaan jatkuvaan kansalaisten kameratarkkailuun ollaan lisäämässä myös ilmeisiin perustuva ajatuspoliisitoiminta.
Peräkkäisten päivien ottelut tarjoavat HIFK:lle vastustajat Liigan ääripäistä.
Jos kestää 90 päivää morsiamena -sarjan jatkuvan riitelyn, ohjelmasta voi ymmärtää, miten avioliitoissa rakkauspuhetta tärkeämpää voi olla vakavaraisuus.
EU:n komissio alkoi valmistella syksyn sähkökriisin ollessa kuumimmillaan sähkömarkkinoille uudistuksia, joita ei toivo enää edes kaasukriisin pahiten piinaama Saksa, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Anni Lassila analyysissään.
Viime viikkoina Helsingin Sanomissa käyty keskustelu ei-vapaaehtoisesta seksikumppanin puutteesta kärsivistä miehistä eli niin kutsutuista incel-miehistä on edennyt vaikeasta alusta kohti syventyvää ymmärrystä.
Lotta Haralan SM-hallikisat päättyivät ikävään diskaukseen varaslähdön takia. Hän kyseenalaisti Instagramissa sääntöjä ja toivoi niihin muutosta.