Nykyinen suojaikäraja Japanissa on 13 vuotta, eikä sitä ole muutettu sitten vuoden 1907.
Insomnium-yhtyeen uusin albumi syntyi 1920-luvun kotimaisen kulttiromaanin innoittamana.
Lasonpalon henkilökemia lontoolaisen Philharmonia Orchestran juhlille tuovan Santtu-Matias Rouvalin kanssa oli yksi peruste valintaan.
Rakennusyhtiö YIT vetäytyy Helsingin Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin päälle suunnitellusta hankkeesta, jota on valmisteltu neljä vuotta.
Yhtiö ilmoittaa nyt kasvattaneensa työvoimaansa korona-aikoina liian nopeasti.
Venäläisravintolat ovat nyt hankalassa jamassa Helsingissä suomalaisomistuksistaan huolimatta. Ravintola Bellevue lopetti kokonaan toimintansa, ja ravintola Troikan myynti laski selvästi pikkujouluaikana normaaliin verrattuna. Ravintola Saslikin myyntiin sota ei ole vaikuttanut.
Talouden kehittymistä verraten luotettavasti ennakoiva ostopäälliköiden indeksi ylitti ekonomistien odotukset.
Arto Linnervuon kipparoima huippunopea purjevene Tulikettu joutui keskeyttämään toisessa kilpailussaan Karibialla kantosiiven petettyä. Kipparin mukaan tapaus tutkitaan perusteellisesti.
Helsingin hovioikeuden mukaan mies oli kuvaamalla kerännyt tietoja koneiden toiminnasta. Oikeus ei pitänyt miehen selitystä teoilleen uskottavana.
Dani Alves anoi vapauttamistaan oikeudenkäynnin alkuun asti.
Venäjän talous supistui viime vuonna vain 2,1 prosenttia. Myös maan työttömyys on ennätyksellisen matala.
Tulisi ymmärtää, että on meitäkin, jotka haluaisimme asua jossakin muualla, mutta opinnot tai työ pitävät kaupungissa.
Takavuosien menestysyhtyeissä soittanut basisti teki myöhemmin pitkän uran äänitekniikan parissa.
Tampereen Nokia-areenan konserttitapahtumat voivat muuttaa pudotuspelien otteluohjelmaa.
HS Visio testasi Microsoftin Bingin koekäyttöön tarkoitettua versiota. Tulokset eivät ainakaan vielä vakuuta, kirjoittaa toimittaja Niclas Storås.